Fitbit julkisti uutuutensa - stressiä seuraava Sense-terveyskello, kehittyneempi Versa 3 -älykello sekä Inspire 2 -aktiivisuusranneke

Fitbit on julkistanut syksyn uutuutensa – kaksi uutta älykelloaan, Fitbit Sensen sekä Fitbit Versa 3:n, sekä Inspire 2 -aktiivisuusrannekkeen.

Google kertoi jo marraskuun 2019 alussa sopimuksestaan ostaa Fitbit, mutta tämä kauppa ei ole vielä toteutunut sen käydessä läpi kilpailuviranomaisten tutkintoja. Nytkin esitellyt uutuudet Fitbit julkisti siis vielä täysin itsenäisenä yhtiönä.

Huolimatta kaupan odottelusta, uusissa Fitbit Sensessä ja Versa 3:ssa nähdään maailmalla kuitenkin nyt myös Google Assistant -palvelu aiemman Amazonin Alexan rinnalla. Suomea tämä tosin koskee vähemmän, sillä suomea vielä osaamattomat avustajapalvelut eivät kuulu ominaisuuksiin Suomessa.

Fitbit Sensen, Fitbit Versa 3:n ja Fitbit Inspire 2:n ennakkotilaus alkaa tänään Fitbitin omassa verkkokaupassa fitbit.com sekä valikoitujen jälleenmyyyjien verkkokaupoissa. Suomessa Fitbitin jälleenmyyjiä ovat Gigantti, Power, XXL, Verkkokauppa.com, CDON ja Coolshop. Laitteet ovat maailmanlaajuisesti saatavilla syyskuun loppupuolelta lähtien.

Uutuuksista Fitbit Sense on entistä monipuolisemmin varustettu, ja Fitbit itse kutsuukin sitä nyt älykellon sijaan terveyskelloksi.

Fitbit Sense.

Fitbit Sense.

Fitbit Sensessä on aiempaa monipuolisemmat sensorit.

Fitbit Sensessä on aiempaa monipuolisemmat sensorit.

Sensessä on markkinoiden ensimmäisenä älykellona ihon sähkönjohtavuutta mittaava elektrodermaalisen aktiivisuuden EDA-sensori, jota käytetään stressitason mittaamiseen. Kellossa on tarjolla tätä varten erillinen EDA Scan -sovellus, ja kellon mittaamat tiedot yhdistyvät Fitbitin älypuhelinsovelluksessa esitettävillä kysymyksillä myös henkiseen tilaan.

Fitbit Sense tarjoaa esimerkiksi päivittäisen stressin hallinnan pisteytyksen. Fitbitin uusi Stress Management Score -pisteytys mittaa kehon reaktioita stressiin perustuen myös sykkeestä, unesta ja aktiivisuudesta saataviin tietoihin. Mitä korkeammat pisteet saa asteikolla 1-100, sitä vähemmän keho osoittaa fyysisen stressin merkkejä. Pisteiden mukana saa suosituksia parempaan stressinhallintaan, kuten hengitys- ja muita mindfulness-harjoituksia. Tulos koostuu yli 10 biometrisestä syötetiedosta, mukaan lukien rasitustasapaino (aktiivisuuden vaikutus), reagoivuus (syke, sykevälivaihtelu ja ihon sähkönjohtavuuden muutokset EDA Scan -sovelluksesta) sekä unen vaiheet (unenlaatu).

Fitbit Sense on varustettu myös iholämpömittarilla, joka mahdollistaa esimerkiksi nousevan kuumeen, muiden sairauksien sekä kuukautiskierron seurannan.

Fitbitin mukaan sen COVID-19-tutkimuksen alustavat havainnot viittaavat siihen, että Fitbitin laitteet voivat havaita kehon muutoksia Fitbit Premiumiin sisältyvistä mittareista, kuten hengitysnopeus, leposyke ja sykevälivaihtelu, samanaikaisesti COVID-19-oireiden puhkeamisen kanssa, ja joissain tapauksissa jopa aiemmin. ”Puettavalla teknologialla voi olla mahdollisuus ottaa tärkeää roolia tartuntatautien varhaisessa havaitsemisessa. Laitteet toimivat kehojemme varhaisena varoitusjärjestelmänä, mikä on kriittisen tärkeää COVID-19: n leviämisen hidastamiseksi ja sairauden etenemisen ymmärtämiseksi”, kommentoi yksi Fitbitin perustajista, teknologiajohtaja Eric Friedman.

Esimerkiksi Apple Watchin tavoin Fitbit Sense sisältää myös EKG-sydänsähkökäyrämittauksen ja sen perusteella varoitukset eteisvärinästä. Kuten muissakin älykelloissa, EKG-mittaus vaatii kuitenkin terveysviranomaisten hyväksynnät eikä ominaisuuden julkaisun aikataulusta ole vielä tarkkaa tietoa.

Myös perinteistä sykemittausta on kehitetty. PurePulse 2.0 -niminen ratkaisu sisältää nyt parannetun, tarkempien tulosten algoritmin. Lisäksi Sense osaa varoittaa korkeasta ja matalasta sydämen sykkeestä ilmoituksilla.

Kehittyneempien terveysominaisuuksien ohella yksi selkeä jatkuva trendi Fitbitin uutuustuotteissa on joidenkin lisäominaisuuksien siirtäminen osaksi maksullista Fitbit Premium -tilausta, johon Fitbit Sensen mukana tulee 6 kuukauden ilmainen jakso.

Esimerkiksi sydämeen liittyvistä mittauksista tarkemmat tilastot, kuten sykevälivaihtelu, stressin hallinnan kattavammat tiedot sekä happisaturaation kehittymisen trendit ovat osa Fitbit Premiumia. Lisäksi Fitbit Premiumin kautta on saatavilla esimerkiksi meditaatioharjoituksia.

Fitbit Premiumin kuukausihinta on 8,99 euroa  ja vuosihinta 79,99 euroa.

Fitbit Sense on varustettu ruostumatonta terästä olevalla rungolla, haluttaessa aina päällä pysyvällä AMOLED-näytöllä sekä parhaimmillaan yli 6 päivän akunkestolla. Vedenkestävä Fitbit Sense on 50 metrin syvyyteen asti.

Kellossa on sisäänrakennettu GPS-paikannus ja jatkuva sykkeen mittaus. Askelten, matkan ja kalorien lisäksi kello seuraa aktiivisia minuutteja. Kello osaa myös näyttää ilmoitukset paritetusta älypuhelimesta, ja sen mikrofonin ja kaiuttimen kautta voidaan puhua puheluja puhelimen ollessa lähellä.

Suositushinta Senselle on 329,95 euroa. Värivaihtoehdot ovat Carbon/Graphite Stainless Steel ja Lunar White/Soft Gold Stainless Steel.

Toinen älykellouutuus, Fitbit Versa 3, on yksinkertaisempi ilman Sensen uusia lisäsensoreita.

Verrattuna edeltäjäänsä Versa 2:een, uusi Versa 3 sisältää lisänä Google Assistant -valmiuden, sisäänrakennetun GPS-paikannuksen, 12 minuutissa riittävästi virtaa päiväksi tuovan pikalatauksen, uuden myös Sensessä käytettävän Infinity-rannekedesignin sekä mahdollisuuden puhua puheluja kellon mikrofonin ja kaiuttimen kautta puhelimen ollessa lähellä.

Fitbit Versa 3.

Fitbit Versa 3.

Fitbit Versa 3:n eri värivaihtoehtoja.

Fitbit Versa 3:n eri värivaihtoehtoja.

Muuten Versa 3 on edelleen monipuolinen älykello jatkuvalla sykemittauksella, aktiivisuusmittauksella, yli 20 harjoitustilalla, uniseurannalla, ohjatuilla hengitysharjoituksilla sekä parhaimmillaan yli 6 päivän akunkestolla.

Fitbitin Versa 3 ja myös Sense mahdollistavat myös musiikin tallentamiseen kelloon Deezer-palvelun kanssa. Spotifyn osalta onnistuu toiston ohjaus kellon kautta paritetusta älypuhelimesta. Käyttöliittymää on uudistettu – esimerkiksi painikkeen kaksoispainallus avaa neljän keskeisen toiminnon oikotiet ja näytön alareunasta pyyhkäisemällä esiin saa widget-pienoissovellukset.

Myös Versa 3 on vedenkestävä jopa 50 metrin syvyyteen asti.

Fitbit Versa 3:n suositushinta on 229,95 euroa. Värivaihtoehdot ovat Black/Black Aluminum, Pink Clay/Soft Gold Aluminum ja Midnight/Soft Gold Aluminum.

Fitbit Senseen ja Versa 3:een sopivia, erikseen myytäviä lisävarusteita, on saatavilla useissa eri väreissä ja tyyleissä kuten kierrätetyt, punotut REPREVE-rannekkeet väreissä Camo, Charcoal, Coral ja Rainbow, urheilurannekkeet väreissä Black/Lunar White, Evergreen/Lunar White, Grey/Mint, Melon/Rose ja Sapphire/Fog Grey, sekä uudet infinity-rannekkeet väreissä Black, Lunar White, Midnight ja Pink Clay. Vaihtorannekkeiden hinnat alkaen ovat alkaen 29,95 euroa.

Valikoimassa on myös Pendleton for Fitbit -design-yhteistyömalliston REPREVE-punosrannekkeita
väreissä Blue/Grey Canyonlands ja Blue/Pink Basket Maker sekä Victor Glemaud for Fitbit –
design-yhteistyömalliston REPREVE-punosrannekkeita väreissä Chevron Red/Gold, Layered Black/Red ja Metallic Gold/Black, alkaen 44,95 euron hintaan.

Kolmas päivän Fitbit-uutuus on yksinkertaisempi aktiivisuusranneke Fitbit Inspire 2 aiempaa sulavammalla muotoilulla.

Fitbit Inspire 2.

Fitbit Inspire 2.

Se tarjoaa pitkälti samat aktiivisuus-, syke-, harjoitus- ja uniseurantatoiminnot kuin myös Fitbit Versa 3, mutta kompaktimmassa laitteessa pienemmällä näytöllä. Tarjolla on myös ohjattuja hengitysharjoituksia, ja Premium-tilaajille erilaisia harjoitusohjelmia, kilpailumahdollisuuksia, ja esimerkiksi parempia työkaluja unen seurantaan ja parantamiseen.

Inspire 2:ssa on jatkuva sykemittaus, aktiivisten minuuttien kirjaus sekä tuki yli 20 eri harjoitustilalle. Se tukee nyt myös aktiivisuusminuuttien seurantaa.

Akunkesto Fitbit Inspire 2:ssa yltää 10 päivään, ja myös se on vedenkestävä 50 metrin syvyyteen asti. Myös Inspire 2 osaa näyttää ilmoituksia älypuhelimesta. Näyttö on aiempaa kirkkaampi.

Fitbit Inspire 2 myydään yhden vuoden mittaisen Fitbit Premium -jakson kanssa 99,95 euron suositushintaan. Värivaihtoehdot ovat Black, Lunar White ja Desert Rose.

Erikseen myytäviä asusteita ovat Horween-nahkarannekkeet väreissä Midnight blue tai Black
Double wrap, metalliverkkorannekkeet väreissä Silver ja Rose Gold Stainless steel, printtikuvioitu
Bloom-silikoniranneke, klassiset rannekkeet väreissä Black, Lunar White ja Desert Rose, sekä uusi
klipsiranneke mustana, alkaen hintaan 19,95 euroa.

Fitbit Inspire 2.

Fitbit Inspire 2.