Honda harkitsee mielettömän konseptin ottamista tuotantoon

Yksi Frankfurtin autonäyttelyn valopilkuista ei ollut itse asiassa lainkaan auto. Project 2&4 yhdistää Hondan moottoripyörien ja auton valmistamisen taidot ainutlaatuiseksi kokonaispaketiksi.

Project 2&4 -konsepti voitti tänä vuonna Hondan sisäisen muotoilukilpailun, johon osallistui yli 80 insinööriä ja muotoilijaa. Konseptin on muotoillut ruotsalainen Martin Petersson, joka on töissä kuudetta vuotta Japanissa, Tokion lähellä Asakassa sijaitsevassa Hondan moottoripyörästudiossa. Teknavi tapasi miehen Frankfurtissa.

– Muotoilijana on hienoa olla töissä Hondalla, koska niin moni suhtautuu asioihin intohimoisesti. Olen ylpeä, että olen saanut tehdä hienoja asioita Hondalla. Ennen tätä konseptia tein kisapyörän Dakar-ralliin. Oli aika uskomatonta nähdä maailman parhaimpien kuskien ajavan Etelä-Amerikassa pyörällä, joka oli syntynyt minun pöydälläni.

Moottoripyörät ovat Martinille tuttu elementti, mutta tämän projektin parissa hän koki muutamankin yllätyksen.

– Aloitimme ensin aika pienestä paketista, mutta sitten kokonaisuus kasvoi kasvamistaan. Tykkäsimme kuitenkin näkemästämme, joten jatkoimme konseptin viemistä hieman automaisemmaksi kuin olimme alunperin suunnitelleet. Kokonaispaketti on minulle se kaikista makein juttu, se miten kaikki on lopulta pakattu kasaan.

Moottoripyörien parissa työskentelevät rakastavat mekaanisia osia, eikä Martin ole poikkeus. Tämä näkyy konseptin upeissa yksityiskohdissa. Jousitus on kuin mekaaninen veistos.

– Rakastamme osia ja inhoamme yleensä sitä, jos kokonaisuus kasvaa liian isoksi. Haluamme moottoripyörien näyttävän teknisiltä. Totta kai haluamme kaiken näyttävän hienolta, mutta toiminnallisuus ratkaisee moottoripyörien muotoilussa paljon enemmän kuin autoissa. Mekaanisilla osilla on tehtävänsä, joten niitä ei edes haluta ylimuotoilla. Niitä kuitenkin muotoillaan, koska osat ovat näkyvissä – toisin kuin autoissa. Haluamme myös usein näyttää, miten hienoja jotkut osat ovat – kuten esimerkiksi titaaninen pakosarja. Osista myös näkee sen taidon, miten ne on valmistettu – vaikkapa hitsaussaumat.

Konsepti on tehty Hondan muotoilustudiolla Japanissa. Iso osa osista tuli moottoripyörien puolelta, mutta konseptin rakentamisesta vastasivat kuitenkin sellaiset ihmiset, jotka ovat tehneet pääasiassa tavallisia autoja. Martin kertoo heidän joutuneen uudenlaisten haasteiden eteen.

– Tiimissä oli välillä hyvinkin turhautuneita ihmisiä, koska he ovat tottuneet toimimaan autojen kanssa. Tämän konseptin kanssa he joutuivat koville, koska kaikki työn jälki on näkyvillä. Autoissa on niin helppo piilottaa paljon asioita. Koko tiimi oli kuitenkin samalla myös hyvin innoissaan projektista.

Ja tämä näkyy lopputuloksessa. Honda toimii monella eri teollisuuden alalla, ja yhteys eri toimialojen välillä on Martinin mukaan luonteva.

– Tämä konsepti osoittaa yhteyden Hondan eri tuotteiden välillä konkreettisesti. Ei olisi mitenkään utopista tehdä tästä tuotantoversio. Konseptissa käytetyt osat ovat normaaleja tuotanto-osia. Ne on vain pistetty kasaan erikoisella ja ainutlaatuisella tavalla.

Martinin mukaan konseptin voisi viedä jopa tuotantoon asti.

– Se olisi iso haaste, mutta se olisi myös mieluisa haaste. Varsinkin turvallisuuteen liittyvien kysymysten ratkaiseminen olisi erityisen haastavaa.

Hondalla varmasti ainakin pohditaan konseptin kohtaloa. Etenkin Japanissa ihmiset tarvitsevat entistä vähemmän autoja arjessa, joten autoista tulee enemmän hauskanpitovälineitä. Siksi tämäntapainen kulkuneuvo voisi olla jopa Martinin mukaan monelle jopa ainoa auto.

– Se ajaisi samaa asiaa kuin moottoripyörä, mutta eri tavalla.

Siksi lopputulos houkuttelisi varmasti myös erilaista ja mahdollisesti uudenlaista kohderyhmää. Konseptin vieminen tuotantoon saattaa olla siksi jopa kaupallisesti houkuttelevaa. Eikä tempulla saavutettava huomioarvo olisi varmasti pahasta sekään Hondalla, joka valmistautuu uuden NSX:n myynnin aloittamiseen.

Jos Honda päättää tehdä 2&4:stä jonkinlaisen tuotantosarjan, toivottavasti se pysyy yhtä tiukkana pakettina kuin Frankfurtin konsepti, joka painaa vain 405 kiloa. Tehoa Hondan MotoGP-pyörän (RC213V) 999-kuutioisesta V4:stä otetaan konseptissa 212 hevosvoimaa. Ajonautintoa tuo se, että teho löytyy 13 000 kierroksen kohdalta. Voima välitetään takapyörille kuusiportaisen kaksoiskytkinautomaatin välityksellä.

Aivan ainutlaatuinen ei hieman yli kolme metriä pitkä konsepti ole; se kilpailisi suoraan sellaisia laitteita kuin Ariel Atom ja KTM X-Bow vastaan. Martin tosin muistuttaa, että X-Bow painaa 750 kiloa.

– Se on paljon painavampi, ja siinä on Audin kaksilitrainen bensaturbo. Moottoripyörän osien käyttäminen pudottaa heti painoa. Kaikki on kevyempää.

Varsinkin jos saa vielä käyttää kisapuolen osia… Aivan halpa ei tuotantoversio tulisi olemaan, sillä se pohjautuu niin paljon katulailliseen RC213V-S moottoripyörään. Jo pelkästään sen autoverollinen hinta-arvio on Suomessa 260 000 euroa.