Renault rynnistää laajalla rintamalla – uusin tulokas puhuttelee muotoilullaan

Renault tuo tänä vuonna markkinoille kolme erittäin tärkeää autouutuutta. Alkuvuodesta esitelty Megane saa nyt seurakseen isojen autojen luokkaan sijoittuvan Talismanin.

Talismanin muotoilu kääntää päitä. Se näyttää itsevarmalta joka suunnasta katsottuna. Jämäkkyyttä korostavat korkea keula ja siitä korkeana jatkuva kylkilinja. Keulan isoa Renault-merkkiä korostaa entisestään musta kehys. Makuasioista ei toki voi kiistellä, mutta allekirjoittaneen silmään uusi Talisman näyttää edustavalta ja positiivisella tavalla persoonalliselta.

Positiivinen ensivaikutelma jatkuu myös sisätiloissa. Digitaalinen mittaristo ja keskikonsolin iso näyttö välittävät modernia tunnelmaa ja nopealla tutustumisella käyttöliittymä tuntuu varsin intuitiiviselta. Mittariston näkymää voi vaihdella muutamien vaihtoehtojen väliltä ja samoin tunnelmavalaistusta pystyy vaihtelemaan. Sisätilat ovat kasvaneet aiempaan Lagunaan verrattuna huomattavasti ja etenkin leveyssuunnassa tilaa on haluttu tarjota enemmän. Myös jalkatilat ovat kasvaneet ja takana mahtuu istumaan hieman keskimittaista pitempikin henkilö. Valitettavan yleiseen tyyliin reisituki jää vajaaksi jo keskimittaisella matkustajalla. Tavaratila on sedaniksi hyvän kokoinen 608 litrallaan.

Kylkilinja nousee perää kohti ja takaosaa hallitsevat leveät takavalot
Valojen ilmeessä on paljon samaa Meganen kanssa. Kuvan auto on varustettu LED-ajovaloilla

Moottorivalikoima rakentuu aluksi 110- ja 160-hevosvoimaisista turbodieseleistä ja 200-hevosvoimaisesta bensaturbosta. Pikaisen kokeilun perusteella 160-hevosvoimainen kahdella ahtimella vauhditettu moottori liikuttaa isoa sedania vaivattomasti. Rauhallisessa ajossa auto on miellyttävän hiljainen, mutta maantiellä tuulen suhinat tulevat korostuneesti kuuluviin.

Säädettävällä iskunvaimennuksella varustettu auto etenee etenkin Comfort-asetuksella miellyttävän pehmeästi. Tällä asetuksella ohjaus on korostetun kevyt, mikä tekee kulmapyörittelystä vaivatonta. Toinen ääripää on Sport, joka jämäköittää ohjausta sekä alustaa arkiajoa ajatellen jopa turhan paljon. Palaamme ajotuntumiin tarkemmin pitemmän koeajon yhteydessä.

Mielenkiintoinen varuste on perheautojen luokassa ainutlaatuinen nelipyöräohjaus. Takarenkaiden kääntökulma on parhaimmillaan 3,5 astetta, mikä on enemmän kuin muilla vastaavaa tekniikkaa tarjoavilla valmistajilla. Matalissa nopeuksissa etupyörien kanssa vastakkaiseen suuntaan kääntyvät takapyörät tekevät autosta näppärämmän, kun taas taajamanopeuksien ulkopuolella samaan suuntaan kääntyvät pyörät vakauttavat kulkua kaarteissa ja esimerkiksi nopeissa väistössä. Järjestelmän toiminta on helpointa huomata taajamanopeuksien rajoilla vielä pyörien kääntyessä eri suuntiin. Hetken totuttelun jälkeen järjestelmän toimintaan ei tule kiinnitettyä juurikaan huomiota. Nelipyöräohjaus kustantaa noin 3 300 euroa. Odotamme mielenkiinnolla vertailua nelipyöräohjauksella ja normaalilla ohjauksella varustettujen autojen välillä.

Keula on itsevarma ja valot luovat aggressiivista katsetta Ohjaamo on pelkistetty ja nappeja on karsittu ison kosketusnäytön avulla Mittaristo on selkeä ja värimaailmaa pystyy säätämään. Multi-Sense-ajotapavalintaa löytyy neljä ennakkoasetusta ja vapaasti räätälöitävissä oleva Perso-asetus Kosketusnäytön lisäksi järjestelmää voi ohjata keskikonsolista löytyvällä ohjaimella Nelipyöräohjaus kulkee nimellä 4Control Tavaratila on erittäin syvä

Kuvat: Mikko Autio