Lisää sähköä tavaraliikenteeseen – Ford testaa pistokkeesta ladattavaa pakettiautoa

Hybriditekniikan tarjonta on laajentunut ripeästi henkilöautoissa, mutta raskaampi kalusto kulkee pääasiassa vielä perinteisillä voimanlähteillä. Ford testaa parhaillaan Transitin pistokehybridiä Lontoon kaduilla.

Suuret kaupungit painivat ruuhkaongelmien lisäksi myös ilmanlaatuongelmien kanssa. Yksityiseen henkilöliikenteeseen on kiinnitetty paljon huomiota, kun taas tavaraliikenne on jäänyt julkisessa keskustelussa varsin vähäiselle huomiolle. Myös raskaamman kaluston päästöjen pienentäminen on siis isossa mittakaavassa hyvin tärkeää.

Paikallisten päästöjen pienentämisessä pistokkeesta ladattavat hybridit ovat varsin tehokas vaihtoehto. Kaupunkialueella pystytään ajamaan puhtaasti sähköllä, mutta polttomoottori varmistaa mahdollisuuden hoitaa pidempiä ajomatkoja.

Ford on nyt tuonut pilottiprojektina Lontoon kaduille 20 kappaletta sähköä hyödyntäviä Transit Custom -pakettiautoja. Auton akusto on sijoitettu välipohjaan, ja täydellä latauksella autolla pystyy ajamaan pelkällä sähköllä noin 50 kilometriä. Polttomoottorina toimii Fordin henkilöautoista tuttu kolmisylinterinen 1,0-litrainen bensaturbo, jota käytetään lisäsähkön tuottamiseen, eikä sillä siis ole mekaanista yhteyttä vetäviin pyöriin. Polttomoottoria hyödyntämällä autolla voi taittaa matkaa noin 500 kilometrin verran.

Autot ovat yrityasiakkaiden käytössä 12 kuukautta, jonka aikana projektista kerätään kokemusta jatkokehitystä varten. Auto on tarkoitus tuoda tuotantoon vuonna 2019.

Kuvat: Valmistaja

Teknavin tv-ohjelman 14. tuotantokauden uudet jaksot maanantaisin kello 22.35 MTV3-kanavalla.