Operaatio Lumihiutale järjestetään jo 50. kertaa – ”Autoilija pystyy omalla toiminnallaan välttämään ongelmia”

Autoliiton yleisen tiepalvelun vapaaehtoisten Operaatio Lumihiutale tuo turvaa joulun ajan matkalaisille jo 50. kertaa.

Vuoden 1969 joulukuussa käynnistyi ensimmäinen Operaatio Lumihiutale. Autoliiton tiepalvelun vapaaehtoisten voimin operaatiolla haluttiin tuoda turvaa liikenteeseen, jonka monet ihmiset kokivat tuohon aikaan turvattomana paikkana. Valaistuilla kattokilvillä varustettujen tiepalveluautojen onkin arvioita rauhoittaneen liikennettä aikanaan poliisiautojen tavoin, millä on luonnollisesti ollut oma vaikutuksensa turvallisuuden paranemiseen.

Operaatio Lumihiutaleen päätarkoituksena on kuitenkin auttaa hätään joutuneita autoilijoita. Nykypäivänä matkan keskeytymiseen liittyvät ongelmat johtuvat usein sähköjärjestelmistä, mutta myös edelleenkin apua tarvitaan myös loppuneen polttoaineen vuoksi.

– Autoilija pystyy omalla toiminnallaan välttämään ongelmia. Kuskin on syytä ottaa vara-avaimet mukaan matkalle, säätää rengaspaineet kuormituksen mukaisiksi ja tankata ajoissa, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen opastaa.

Rengaspaineiden lisäksi koko matkan ajan kannattaa huolehtia valojen puhtaudesta, ja perehtyä valojen toimintaan. Valokatkaisin tulisi ennen hämärtymistä tai olosuhteiden heikentymistä kiertää sellaiseen asentoon, että autossa varmasti ovat päällä sekä ajo- että takavalot.

50. Operaatio Lumihiutale starttasi lauantaina 15.12. ja tehostettu päivystys jatkuu 1.1.2019 saakka. Operaatio Lumihiutale päivystää yleisen tiepalvelun numerossa 0200-8080.

Kuva: Mikko Autio

Seuraa Teknavia myös sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.