Kesärengaskausi lähestyy – muista nämä perusasiat renkaanvaihdon yhteydessä

Kevätaurinko on pilkahdellut ajoittain jo lämpimästä. Kesärenkaiden vaihdon kanssa ei kuitenkaan kannata hätiköidä.

Kuluneella viikolla etenkin Keski-Suomessa saatiin maistaa kunnon takatalvea, ja etelässäkin yöpakkaset ovat tehneet teistä ajoittain liukkaita. Lämpimien päivien ja auringonpaisteen ei siis kannata antaa houkutella liian aikaiseen kesärenkaiden vaihtoon. Lain mukaan nastarenkaiden käyttöpakko päättyy keväisin helmikuun loppuun, mutta niitä saa käyttää toisen pääsiäispäivän jälkeiseen maanantaihin saakka, mikä tänä vuonna on 29.4. Nastarenkaita saa kuitenkin käyttää tämänkin jälkeen, mikäli ajo-olosuhteet sitä edellyttävät. Kitkarenkailla on laillista ajaa myös kesällä, mutta turvallisuuden nimissä tämä ei ole suositeltavaa.

Ajoita vaihto itsellesi sopivaan ajankohtaan

Oikeaa vaihtoajankohtaa pohtiessa kannattaa huomioida etenkin omat ajotarpeet. Jos huonon kelin salliessa ei voi jättää autoa käyttämättä, tai jos kilometrejä kertyy etenkin aikaisin aamulla ja myöhään illalla, kannattaa vaihdon kanssa odottaa yöpakkasten päättymiseen saakka. Myös ajoympäristöllä on merkitystä, ja jos esimerkiksi pääsiäisen pyhiksi on suuntaamassa vielä pohjoiseen, kannattaa sinne mahdollisuuksien mukaan lähteä talvirenkailla.

Tarkasta kunto ja säilytä oikein

Itse vaihtoprosessi kannattaa aloittaa tarkistamalla renkaiden kunto. Tämän toki voi tehdä jo edellisen vaihtosesongin yhteydessä ennen renkaiden varastointia. Etenkin suosiotaan kasvattavia rengashotelleja käyttäessä kunto kannattaa tarkistaa ennen kausisäilytystä, jotta seuraavan sesongin yhteydessä ei tule ikäviä yllätyksiä, tai ettei esimerkiksi renkaita lähde uusimaan turhan aikaisin. Lain vähimmäisvaatimus urasyvyydelle on 1,6 millimetriä, mutta etenkin vesiliirron riski kasvaa kulutuspinnan lähestyessä tätä lukemaa. Toinen renkaan ominaisuuksiin merkittävä seikka on renkaan ikä, joka selviää kyljestä löytyvästä DOT-numerosta. Neljästä numerosta kaksi ensimmäistä kertoo valmistusviikon ja kaksi jälkimmäistä valmistusvuoden. Esimerkiksi numero 1518 tarkoittaisi, että rengas on valmistettu viikolla 15 vuonna 2018. Kumiseoksen ominaisuudet heikkenevät iän myötä, ja rengasalan suositusten mukaan yli kuusi vuotta vanhat renkaat kannattaisi uusia. Ikääntymiseen vaikuttaa merkittävästi myös renkaiden säilyttäminen. Rengas pitäisi säilyttää valolta suojattuna, eikä sen päälle kannata kasata kuormaa. Myöskään kosketuksiin joutuminen erilaisten kemikaalien kanssa ei tee renkaalle hyvää.

Suorita vaihto siihen tarkoitetuilla työkaluilla

Renkaiden vaihto rengasliikkeissä ja rengashotellien yhteydessä kasvattaa suosiotaan. Tämä on hyvä vaihtoehto etenkin helppoutta arvostaville. Moni kuitenkin vaihtaa renkaat edelleen itse omassa pihassa tai tallissa. Näissä tilanteissa sekä turvallisuuden että hermojen kannalta on kannattavaa investoida asiaankuuluvaan kalustoon. Autojen omien varapyörien tapaan myös autoista löytyvät tunkit lukeutuvat harveneviin varusteisiin. Vaikka sellainen autosta löytyisi, ei sitä ole suositeltavaa käyttää kausittaisiin renkaanvaihtoihin. Suositeltavaa on hankkia esimerkiksi pieni hallitunkki, joka on paitsi vaivattomampi käyttää, myös huomattavasti turvallisempi.

Pulttien avaamiseen kannattaa niin ikään hankkia sopiva työkalu. Riittävän jatkovarren avulla mahdollisesti jumissa olevan pultin saa helposti auki. Pultteja kiristämisessä oivallinen apuväline puolestaan on momenttiavain. Etenkin aluminiinivanteiden kohdalla liiallinen kiristäminen saattaa vaurioittaa vannetta. Myös pulttien jälkikiristys on tärkeää muistaa. Tämä on suositeltavaa tehdä vähintään kerran, noin 50-100 kilometrin ajon jälkeen.

Tarkista rengaspaineet säännöllisesti

Renkaan kunnon lisäksi ilmanpaineilla on merkittävä rooli renkaan toiminnan kannalta. Tästä syystä rengaspaineet tulee tarkistaa vaihdon yhteydessä, sekä säännöllisesti käytön aikana. On hyvä huomioida, että ulkolämpötilan muutos vaikuttaa renkaan sisällä olevaan ilmanpaineeseen. Rengaspainesuositukset löytää esimerkiksi auton ohjekirjasta. Painesuosituksien pienestä ylittämisestä ei ole haittaa, mutta alipaineitta kannattaa välttää.

Liian alhaisella rengaspaineella on monia merkittäviä haittavaikutuksia. Mikäli painetta ei ole tarpeeksi, renkaan vierintävastus kasvaa, mikä puolestaan aiheuttaa renkaan ylimääräistä lämpenemistä. Tämän myötä rengas kuluu nopeammin, ja samalla kohonnut vierintävastus nostaa energiankulutusta. Vajaalla paineella rengas ei myöskään toimi ääritilanteissa suunnitellulla tavalla.

Kuva: Kaisa Tanskanen / Liikenneturva

Teknavin uudet 17. tuotantokauden tv-jaksot maanantaisin kello 22.35 MTV3-kanavalla.