Hyviä uutisia Suomelle – Mersu laajentaa tuotantoaan Uudessakaupungissa

Valmet Automotive on valmistanut Mercedes-Benzin A-sarjaa Uudenkaupungin autotehtaalla vuodesta 2013 lähtien. Nyt yhteistyö laajenee Mercedeksen täysin uuden katumaasturin tuotantoon.

Mercedes-Benzillä ja Valmet Automotivella on pitkä yhteinen historia. Valmet Automotiven omistama kattotehdas on muun muassa toimittanut pitkään kangaskattoja Mercedeksen avomalleihin. Yhteistyö laajeni merkittävästi vuonna 2013, kun Uudenkaupungin autotehtaalla aloitettiin Mercedeksen A-sarjalaisen tuotanto täydentämään Mercedeksen Saksan tuotantoa.

Nyt yhtiöt laajentavat yhteistyötään koskemaan myös Mercedeksen uutta GLC-maasturia. Valmet Automotive aloittaa välittömästi projektin tehtaan muutostöiden osalta ja GLC:n tuotannon on tarkoitus alkaa hyvin nopealla aikataululla jo vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä. GLC:n päävalmistuspaikka sijaitsee edelleen Bremenissä, mutta Uusikaupunki tuo apua kysyntään vastaamiseen.

– Valmet Automotive on kokenut ja luotettava kumppani, jonka teknologinen osaaminen on maailman huippua. A-sarjaa on valmistettu Uudessakaupungissa vuodesta 2013 alkaen, ja haluamme jatkaa menestyksekästä yhteistyötämme GLC-mallin tuotannolla, kertoo Mercedes-Benzin henkilöautopuolen ostotoimesta ja toimittajalaadusta vastaava johtaja Klaus Zehender.

Uuden mallin tuominen Uudenkaupungin tehtaalle on selkeä osoitus tyytyväisyydestä yhteistyöhön. GLC-mallin valmistuksen aloittaminen vaatii mittavia muutostöitä autotehtaalla ja muun muassa tehtaalle rakennetaan kokonaan uusi korihitsaamo. Investointien suuruus on kokonaisuudessaan kymmeniä miljoonia euroja.

Mercedeksen A-sarjan tuotanto jatkuu edelleen Uudessakaupungissa, mutta ensi vuoden tuotantomäärä on nykyistä pienempi. Jatkossa myös tehtaan painopiste siirtyy kohti GLC-mallia. Muutostöiden johdosta Valmet Automotivella on määräaikainen sopeutustarve vuodelle 2016. Sopeutustarpeen arvioidaan vastaavan noin 300 henkilötyövuotta.

– Tämän hetken suunnitelmien mukaan tarvitsemme kaikki nykyiset autonrakentajamme GLC-mallin tuotannon ylösajoon vuoden 2017 alussa. Ketään ei irtisanota, ja määräaikaisessa vajaatyöllisyystilanteessa pyrimme joustaviin ratkaisuihin sopeutustarpeen minimoimiseksi. On myös nähtävissä, että tulemme myöhemmin rekrytoimaan lisää henkilöstöä GLC-mallin valmistukseen, kertoo Valmet Automotiven toimitusjohtaja Ilpo Korhonen.

Uuden GLC-mallin sovitut tuotantomäärät vastaavat A-sarjan sopimusta. Kappalemäärällisesti sopimus kattaa vähintään 100 000 tuotannon. Projektivaiheessa GLC:n valmistuksen työllistävän vaikutuksen arvioidaan olevan muutama sata henkilötyövuotta. Tuotantovaiheessa GLC tulee työllistämään noin 1 200 henkilöä ja alihankkijoilla noin 300 henkilöä.

Lue myös:
Koeajo: Mercedes-Benz GLC – luokkansa sivistynein katumaasturi