Ensikyydit uudessa E-luokan Mercedeksessä – "Maailman älykkäin business-auto"

Kilpailu business-luokassa kovenee ensi vuonna, kun Mercedes esittelee uuden E-luokan. Hyppäys edeltäjään tulee olemaan iso. Teknavin yhteistyökumppani Auto Zeitung pääsi jo auton kyytiin.

Tykkäsimme

matkustusmukavuudesta

ohjaamosta

uusista kuljettajaa avustavista järjestelmistä

Emme tykänneet

iso osa herkuista lisävarusteita, perusversio ei tunnu läheskään yhtä uudelta ja hienolta

Maailman älykkäin business-luokan auto. Ei enempää, ei vähempää. Tämä on Mercedeksen tavoite uudelle E-luokalle, ja projektivastaava pääinsinööri Michael Kelz on joutunut hikoilemaan tätä varten jonkin verran. Mutta ei enää. Nyt hänellä on itse asiassa jo tylsää.

Eemeli on valmis, sen ensiesittelyyn Detroitin autonäyttelyssä on aikaa enää muutama viikko. Olemme matkalla naamioidulla esisarjan autolla Los Angelesista kohti Las Vegasia. Kelz istuu ratin takana ja antaa auton ohjata itseään. Drive Pilot -järjestelmä pitää auton tarkasti omalla kaistallaan. Iso limusiini etenee vakaasti kohti Vegasia. Järjestelmää tukevat stereokamera ja tutkat toimivat moitteetta. Auto myös jarruttaa automaattisesti nopeusrajoitusten mukaan ja kiihdyttää ripeästi rajoitusten sen taas salliessa. Älykäs vakionopeudensäädin pitää etäisyyden edellä ajaviin vakiona. Vilkun käyttäminen riittää siihen, että auto ohittaa mahdollisuuden tullessa hitaampia rekkoja.

Kelz haukottelee. Meitä vähän jännittää. Kokemus on kiehtova. On mielenkiintoista seurata, miten auton älyjärjestelmät seuraavat muuta liikennettä ja liikennetilanteita. Jossain auton uumenissa keskustietokone tekee laskutoimituksiaan ja päättelee sen avulla nopeasti ja tarkasti, mitä erilaisten kuljettajaa avustavien järjestelmien pitää milloinkin tehdä. Uuden E-luokan järjestelmissä on on enemmän elektroniikkaa kuin mitä löytyy jumbojetistä.

Siksi Pelz on tylsistynyt:

– Toisaalta matkustaminen on helppoa, mutta samalla kaikki tämä älykäs teknologia tekee ajamisesta itse asiassa aika tylsää.

Tästä Pelz saa kuitenkin syyttää vain itseään, sillä hän on määritellyt ne raja-arvot, joiden mukaan uuden E-luokan Drive Pilot -järjestelmä toimii. Ja järjestelmä todellakin toimii. Ja jos järjestelmä joutuu mukavuusalueensa ulkopuolelle, se jarruttaa auton automaattisesti pysähdyksiin.

Tätä ei tapahdu koeajomme aikana. Auto etenee kuin juna, ja Las Vegas lähenee lähenemistään. Olemme liikkeellä E 220d:llä, jonka alumiinimoottori on 40 kiloa kevyempi kuin vanha moottori. Tehoa konepellin alta löytyy 190 heppaa ja voimaa tasan 400 newtonmetriä. Kiihdytyksissä tuntee hyvin auton voiman.

Kelz tiimeineen on myös määritellyt valmiiksi viisi ajo-ohjelmaa, joista uuden E-luokan omistaja voi valita. Näistä urheilullinen asetus tarjoaa Kelzin mukaan kuskille jo mukavasti ajamisen hauskuutta. Siis, jos kuski ajaa itse…

Kun uusi E-luokka tulee myyntiin ensi keväänä, tarjolla ovat ensin perusmoottorit E 220d ja E 200 (184 hv). Niitä seuraavat pienemmät moottoriversiot, tehokkaammat versiot (mm. tuplaturbolliset V6-versiot eli E 400 ja E 450), maakaasuversio ja pistokehybridit – hybridi tulee tarjolle sekä bensa- että dieselversiona. Malliston huipulle tulee vielä E 63 AMG, jonka teho voi kiivetä ensimmäisen kerran yli 600:een hevosvoimaan.

Uuden E-luokan tärkeyttä korostaa vielä se, että sedania seuraavat piakkoin farmari, Coupe sekä Cabrio. Lisäksi luvassa on vielä kaksi CLS-versiota; neliovinen coupe ja shooting brake.

Kun Vegas häämöttää jo horisontissa, on aika keskittyä vielä hetkeksi takapuolituntumiin apukuskin paikalta. Uusi E on edeltäjäänsä mukavampi, joka ei liene yllätys kenellekään. Tästä huolehtii valinnaisena varustelistalta löytyvä ilmajousitus. Mukavuutta lisää myös auton alentunut melutaso, jota parantaa yksistään jo alentunut ilmanvastus (0,23). Tuulen suhinat pysyvät paremmin kurissa. Takapuolituntumalta mukavuus on lähes samaa tasoa kuin S-luokassa.

Matkustamisen mukavuutta lisäävät myös kasvaneet sisätilat, jota varten Eemelin akseliväliä on venytetty viidellä sentillä. Myös uudet istuimet ovat entistä mukavammat. Penkkeihin saa myös sellaisia herkkuja kuin jäähdytyksen sekä hieromatoiminnon – myös S-luokasta tutun kuumakivihieronnan. Myös ovien kyynärnojat saa lämpimäksi.

Viihtyvyyteen vaikuttaa myös oleellisesti entistä modernimpi ohjaamo. Suurimman vaikutuksen tekee niin ikään S-luokasta tuttu kahden 12,3-tuumaisen ja uskomattoman tarkan näytön yhdistelmä. Ohjaamon sisävalaistukseen on tarjolla 64 värivaihtoehtoa. Yksilöintimahdollisuuksia on riittävästi.

Tällä kaikella on tietysti hintansa, eli kaikkien lisävarusteiden ruksaaminen nostaa Eemelin hinnan varmasti jo lähelle S-luokkaa. Pelz ei tosin suostu kommentoimaan hinta-arvailujamme mitenkään. Hän myöntää ainoastaan sen, että hän on pitkin hampain päättänyt, että halukkaille tarjotaan myös melko pelkistetty perusversio. Se tarkoittaa esimerkiksi tavallisia ajovaloja, ei lisähintaan saatavia LED-ajovaloja. Myös navi maksaa ekstraa. Ja digitaalisen mittariston sijaan on tyydyttävä analogiseen näkymään.

Tämä on arkipäivää paitsi premium-luokassa myös aivan tavallisten perheautojen kohdalla tänä päivänä. Kilpavarustelu on tuonut autoihin uskomattoman määrän varusteita, jotka samalla muuttavat auton luonnetta todella paljon. Perusversiolla ja huippumallilla on itse asiassa enää aika vähän yhteistä. Mutta tähän kaikkeen palaamme myöhemmin koeajon merkeissä.