Koeajo: Mercedes-Benz G – tervetuloa Jurassic-puistoon

G-Mercedes on yksi viimeisiä dinosauruksia legendaaristen maasturien maailmassa. Sen tuotannon piti päättyä jo useampaan kertaan, mutta malli porskuttaa yhä menemään.

Tykkäsimme

auton karismasta

ohjaamon laatuvaikutelmasta

G 500 -mallin järisyttävästä suorituskyvystä

V8:n äänimaailmasta

Emme tykänneet

yhä harvempi käyttää Geetä enää maasturina

Vuonna 1979 valmistukseen tulleen G-sarjan tuotannon piti päättyä ensimmäisen kerran jo aika monta vuotta sitten. Tiukkenevat päästörajoitukset ja kasvavat turvallisuusvaatimukset varusteiden suhteen ovat olleet monen dinosauruksen surma, mutta G ei suostu väistymään. Ei vieläkään. Ja nyt se on saanut taas lisäaikaa uusien moottoreiden voimin.

Uudet moottorit ovat V6-diesel (G 350 BlueTec) ja V8-bensa (G 500). Näistä ensimainitun EU-kulutus on 9,9 litraa sadalla kilometrillä, eli se on kaikkien aikojen taloudellisin G. Ahdettu V8 on lainattu puolestaan AMG GT:stä, ja Geessä sen tehoksi on säädetty 422 heppaa. Tehtaan arvojen mukaan G 500:n kulutus on laskenut iskutilavuutta 1,5 litraa pudottamalla 14,9:stä 12,3:een litraan. Ei paha.

Edes lähelle noita kulutuslukemia pääsy edellyttää tietysti erittäin kevyttä kaasujalkaa. Auton hulvattomasta suorituskyvystä ei ole silloin varaa nauttia. Tämä on sinänsä hieman sääli, sillä kaasujalalla on hauska rooli tässä autossa. Sitä ei tarvita niinkään auton kiihdyttämiseen, vaan pikemminkin auton hulvattoman äänimaailman esilletuomiseen. G 500:n kiihtyvyttä ja huimaa vääntöä parempi ominaisuus on nimittäin V8:n erittäin maskuliininen äänimailma. G 500 on parhaimmalta kuulostava Mercees! Se karjuu, urisee, murisee ja höpöttää uskomattomalla tavalla.

36 vuodessa G-sarjasta on tullut ikoni, joka ei ole enää pelkkä työkalu vaan elämäntapa-auto. Se on omanlaisensa tuote, johon pätevät omat sääntönsä. Auton kantikas muotokin on tavaramerkki, ja Mercedestä lainaten: ”Ennen kuin G pyöristyy, maapallosta on tultava kulmikkaampi”.

Siksi on hyvä, että uusien moottoreiden, uusitun mittariston ja kojelautaan ilmestyneen ison kosketusnäytön myötä G:n luonne ei ole muuttunut miksikään. Sen ovet eivät esimerkiksi mene kiinni lähes automaattisesti vaan ne pitää paiskata kiinni. Se ei ole vika vaan ominaisuus.

Ja vaikka Geestä on tullut yhä enemmän elämäntapatuote, toki Geellä on edelleen vahva rooli myös kovien paikkojen työkaluna. Suomen puolustusvoimatkin tilasi syksyllä 24 panssaroitua Geetä: 19 nelivetoista G 300 maasturia ja viisi kuusivetoista(!) G 300 maastoajoneuvoa.

Mercedes-Benz G 500
Moottori 3 982 cm3, V8 bensaturbo
Teho 310 kW (422 hv) / 5 250–5 500 r/min
Vääntö 610 Nm / 2 250–4 750 r/min
0-100 km/h 5,9
Huippunopeus 210 km/h (rajoitettu)
EU-kulutus 12,3 l/100 km
CO2-päästöt 289 g/km
Mitat Pituus 4 764 mm, leveys 1 867 mm, korkeus 1 954 mm, akseliväli 2 xxx mm
Omamassa 2 520 kg
Tavaratila 487–2 126 l