Ensituntuma: Uusi Ford Focus ST tarjoilee lisää tehoa, vauhtia ja mukavuutta

Ford Performance on nostanut viime aikoina profiiliaan, ja urheiluosaston uusin tuotos on neljännen sukupolven Focus ST.

Hinta alkaen 44 991 €

Ford Focus on ollut 90-luvun lopun ensiesittelystä lähtien yksi oman kokoluokkansa ajotaitureita. Erityisesti urheilulliset ST- ja RS-versiot lunastaneet paikkansa sporttisuutta arvostavien sydämistä. Viime vuonna esitelty uusi Focus sai nyt mallistonsa huipulle uuden ST:n.

Pellin alta löytyy 2,3-litrainen ahdettu neloskone, joka pohjautuu pitkälti edellisen sukupolven RS-malliin. Uutuus tarjoaa tehoa 206 kW (280 hv) ja vääntöä 420 Nm. Voima välitetään tuttuun tapaan etupyörille ja pidosta huolehditaan sähkömekaanisella tasauspyörästön lukolla. Manuaalivaihteiston lisäksi tarjolla on ensimmäistä kertaa bensakoneisen ST-mallin kanssa myös automaattivaihteisto. Mallistoon kuuluu myös dieselversio, mutta se ei näillä näkyminen tule mukaan Suomen tuontiohjelmaan. Farmari on kuitenkin edelleen tarjolla bensakoneella.

Ohjaamossa palikat ovat kiitettävästi kohdallaan. Napakasti muotoiltu istuin tarjoaa hyvän tuen, mutta penkki voisi tarjota hieman laajemmatkin säätövarat; ST:n istuimista puuttuu esimerkiksi vakiomalleihin tarjolla olevista monisäätöisistä istuimista tutut istuinosan etulaidan erillinen korkeus- ja pituussäätö. Etuistuimia lukuunottamatta sisätilat eivät juurikaan eroa muusta mallistosta, ja esimerkiksi kahdessa edeltävässä sukupolvessa kojelaudan päällä olevista lisämittareista on luovuttua.

Käynnistys ja liikkeellelähtö eivät eivät herätä sen suurempaa ihastusta tai ärsytystä. Äänimaailma on varsin hillitty ja ensimmäisissä hidastetöyssyissä on havaittavissa säädettävän alustan myötä merkittävästi parantunut mukavuus alustan perusasetuksella. Moottori vetää miellyttävän vahvasti ja protestoimatta jo hyvin alhaisilta kierrosluvuilta ja manuaalivaihteistoa käyttää mielikseen, vaikka keppi voisi ollakin hieman lähempänä ohjauspyörää kuten edeltäjässä oli.

2,3-litrainen turbokone liikuttaa uutta Focus ST:tä pyydettäessä todella rivakkaan tahtiin. Alakierrosten vahva vääntö jatkuu kiristyvänä menona aina rajoittimelle saakka, mikä ei ole itsestään selvää ahdettujen moottorien tapauksessa. Pyydettäessä ST liikahtaa hyvinkin rivakkaan tahtiin, eikä sen ratin takana tarvitse pelätä jäävänsä jalkoihin. Moottorin tehokas käyttöalue on hyvin laaja, mikä vähentää vaihtotarvetta esimerkiksi syheröisilla tieosuuksilla. Tasauspyörästön lukon ansiosta voima myös saadaan hyvin tiehen jyrkimmissäkin mutkissa, eikä eturenkaita saa helpolla sutimaan.

Äänimaailmassa on edeltäjän tavoin haettu parin sukupolven takaisen viitoskoneen kurnutusta, joka on periaatteessa hauska idea, mutta aavistuksen teennäisen kuuloinen. Etenkin Sport- ja Race-asetuksilla keulalta kuuluu generoitua ääntä, mutta tämän lisäksi putkistoon saadaan hauskaa pauketta RS:n tyyliin.

Moottorin ominaisuuksien lisäksi lisävarusteinen säädettävällä iskunvaimennuksella varustettu alusta vakuuttaa. Mukavuudesta huolimatta ST ei juurikaan kallistele. Epätasaisuudet ylittyvät Normal-asetuksella hienostuneen täsmällisesti, ja vauhdin noustessa lisäjämäkkyyttä on tarjolla urheilullisimmilla ajotiloilla. Valitettavasti iskunvaimennusta ei pysty säätämään yksinään. Ohjaus toimii osana kokonaisuutta ja tarjoaa sopivan rauhallisen keskialueen nopeasta välityksestä huolimatta. Mutkateillä autoa on helppo viedä tarkasti, mutta tuntuma tien pinnan tapahtumiin jää hieman etäiseksi.

Uusi Focus ST on tasavarma suoritus perinteisten hothatchien keskuudessa. Kaikki olennaiset osa-alueet toimivat kuten niiden kuuluukin, mutta mikään ominaisuus ei nosta rimaa luokassaan uudelle tasolle. Se on kyllä huomattavasti edeltäjäänsä nopeampi ja mukavampi, mutta pieni lisäluonne ei tässä autoluokassa olisi pahitteeksi.

Ford Focus ST 2,3 EcoBoost
Polttomoottori
2 298 cm3, R4 turbo
Teho 206 kW (280 hv) / 5 500 r/min
Vääntö 420 Nm / 3 000-4 000 r/min
Vaihteisto 6-vaihteinen manuaali
Vetotapa Etuveto
0-100 km/h 5,7 s
Huippunopeus 250 km/h
EU-kulutus 8,2 l/100 km
CO2-päästöt 187 g/km
Mitat Pituus 4 378 mm, leveys 1 825 mm, korkeus 1 471 mm, akseliväli 2 700 mm
Omamassa Ei ilmoitettu
Perävaunumassa jarruin Ei ilmoitettu
Tavaratila 341-1 320 l

Kuvat: Mikko Autio

Lue myös:
Koeajossa Ford Focus 1,0 EcoBoost – uusia vahvuuksia tuttujen tueksi