Apple esitteli AirPods Pro 3 -kuulokkeet tuplasti paremmalla melunvaimennuksella ja lisätyllä sykkeen mittauksella

Apple on esitellyt uudet AirPods Pro 3 -nappikuulokkeensa. Muutokset keskittyvät kuulokkeiden tekniikkaan ulkoasun pysyessä pitkälti tuttuna vähäisin muutoksin.

AirPods Pro 3 tulee ennakkotilattavaksi heti 9. syyskuuta ja saataville 19. syyskuuta alkaen. Suositushinta Suomessa on 249 euroa.

Applen mukaan sen uudet AirPods Pro 3 -nappikuulokkeet tarjoavat tuoteryhmänsä parhaan aktiivisen melunvaimennuksen (ANC), joka on kaksi kertaa edellistä sukupolvea tehokkaampi ja jopa nelinkertaisesti parempi ensimmäisen sukupolven AirPods Prohon verrattuna.

Samoin yleistä äänenlaatua on parannettu seuraavan sukupolven mukautuvalla taajuuskorjaimella sekä parannetulla läpinäkyvyystilalla.

Aktiivista melunvaimennusta hyödynnetään myös reaaliaikaisissa käännöksissä uudessa Live Translation -toiminnossa kuulokkeita käytettäessä. Kuulokkeet tuottavat ja sanelevat Apple Intelligencen avulla käännöksen käyttäjän kielelle hiljentäen samalla vastapuolen ääntä, jotta käännös kuuluu paremmin.

AirPodsien käyttäjä voi puolestaan viestiä puhumalla luonnollisesti omalla kielellään ja näyttämällä käännöksen iPhonensa ruudulta. Mikäli molemmilla puhujilla on AirPodsit, ei iPhonea luonnollisesti tarvita.

Live Translation saapuu päivityksenä myös aiemmille AirPods Pro 2:lle ja AirPods 4:lle.

AirPods Pro 3 -kuulokkeissa on uusi Live Translation -käännöstoiminto.
AirPods Pro 3 -kuulokkeissa on uusi Live Translation -käännöstoiminto.AirPods Pro 3.

Teknisesti mielenkiintoinen uudistus AirPods Pro 3:ssa on myös sykemittaus. AirPods Pro 3 kykenee mittaamaan käyttäjänsä sykettä historian laajimman tutkimuksen ansiosta, Apple kuvailee. Kuulokkeet soveltuvat muutenkin aiempaa paremmin treeneihin.

Samalla AidPods Pron istuvuutta on parannettu analysoimalla 10 000 erilaista 3D-mallinnettua korvaa ja 100 000 tunnin tutkimuksella. Lopputuloksena on saavutettu AirPods-malliston paras istuvuus ja hieman uudistunut, kiertyvä kuulokkeen muoto, joka on myös hieman entistä pienempi. Kuulokkeiden mukana toimitetaan viisi kokoa tulpista, joita on uudistettu vaahtomuovin avulla paremmin istuviksi.

Akunkesto on niin ikään aiempaa pidempi, aktiivisella melunvaimennuksella jopa kahdeksan tuntia tai vastaavasti jopa 10 tuntia kuulolaitetoimintoa käytettäessä.

Kestävyydeltään AirPods Pro 3 -kuulokkeet ovat entistä paremmat: IP57-luokituksen mukaisesti pölysuojatut ja vesitiiviit.

AirPods Pro 3:n ominaisuuksia.
AirPods Pro 3:n ominaisuuksia.