Apple on saamassa mittavat rapsut.
Euroopan komissio on langettamassa Applelle noin 500 miljoonan euron sakot unionin kilpailulainsäädännön rikkomisesta App Store -sovelluskauppansa ehdoilla, raportoi Financial Times lähteisiinsä perustuen.
Taustalla asiassa on pitkä prosessi. Komissio aloitti kesällä 2020 virallisen kilpailututkintansa Applen toiminnasta liittyen sekä App Store -sovelluskaupan että Apple Pay -maksupalvelun käytäntöihin. Jo ennen sitä komissio oli alustavasti tutkinut Applea ja sen toimintaa. Applen kanssa kilpaileva musiikki- ja pocast-palvelu Spotify valitti Applen toiminnasta komissiolle maaliskuussa 2019.
Tunnetulla tavalla Apple on tähän asti ottanut itselleen 30 prosentin komission App Storen kautta tehdyistä ostoksista, lukuun ottamatta pieniä sovelluskehittäjiä tai yli vuoden jatkuneita tilauksia, joissa osuus on laskettu 15 prosenttiin – eikä Apple ole sallinut sovellusten kertoa muista App Storen ulkopuolisista osto- tai tilausmahdollisuuksista digitaalisten sisältöjen myynnissä.
Komission tutkinta App Storen osalta keskittyi lopulta juurikin kilpailuasetelmaan musiikin suoratoistopalvelujen osalta. Applella on oma Apple Music -palvelunsa, joka on Spotifyn merkittävin kilpailija. Komissio kavensi tutkintaansa vuonna 2023 ja jätti App Storen sovellusten sisäisten ostojen laajemman rajoittamisen tutkintansa ulkopuolelle.
Financial Timesin lähteiden mukaan komissio aikoo julkaista tiedon Applella langetettavasta sakosta varhain maaliskuussa.
Raportoidusti komissio on todennut Applen toimintatavat laittomiksi, ja näkee sen hyödyntäneen markkina-asemaansa kilpailua rajoittavalla, lainvastaisella tavalla omien palvelujensa suosimiseksi.
Tuleva sakko on komission ensimmäinen merkittävä seuraamusmaksu Applelle. Aiemmin muista teknologiayhtiöistä Google on saanut Euroopan komissiolta yhteensä noin 8 miljardin sakot kilpailun rajoittamisesta usealla eri tavalla. Google on valittanut sakoistaan oikeuteen.
Myös Applella tulee olemaan valitusmahdollisuus. Financial Timesille Apple ei vielä kommentoinut komission päätöstä tai sakkoja, mutta viittasi viimevuotiseen lausuntoonsa, jossa se kertoi tyytyväisyydestään tutkinnan kaventamiseen.
”App Store on auttanut Spotifyta nousemaan suosituimmaksi musiikin suoratoistopalveluksi kaikkialla Euroopassa, ja toivomme, että Euroopan komissio lopettaa ajamasta syytteitä, joille ei ole perusteita”, Applelta lisäksi kommentoitiin.
Komission toisessa kesken olevassa Apple-tutkinnassa on keskitytty Apple Pay -maksupalveluun ja siihen, ettei Apple ole avannut iPhonen NFC-lähiyhteyttä muille maksutavoille. Joulukuussa 2023 Apple esitti avaavansa NFC:n myös muille mobiilimaksupalveluille, eikä Apple Pay -tutkinnan osalta sakoista ole vielä tietoa. Komissio on pyytänyt kilpailijoilta kommentteja Applen esittämiin muutoksiin.
Ylipäänsä tilannetta on tulossa muuttamaan merkittävästi myös 7. maaliskuuta alkaen uusia vaatimuksia asettava Euroopan unionin digimarkkinasäädös.
Applen esittelemät muutokset eivät kuitenkaan ole tyydyttäneet vuosien ajan sovelluskaupan käytännöistä Applea kritisoineita tahoja, joihin lukeutuvat etunenässä Spotify sekä eri sovelluskehittäjien yhteenliittymä Coalition for App Fairness. Applen esittelemien muutosten jälkeen ne tulivat julkisuuteen kovasanaisilla kommenteille, joissa Euroopan komissiota vaaditaan puuttumaan Applen ratkaisuihin.
Applen esittelemissä muutoksissa EU-alueelle se sallii jatkossa iPhonessa vaihtoehtoiset sovelluskaupat vapauttaen näin sovellusten jakelun, minkä lisäksi Applen omassa App Storessakin jaettavat sovellukset voivat jatkossa hyödyntää muita maksutapoja kuin Applen digitaalisen sisällön myyntiin, vapauttaen maksutavan valinnan.
Jos kehittäjä haluaa tuoda iPhone-sovelluksensa saataville vaihtoehtoisesta sovelluskaupasta tai hyödyntää muita maksutapoja sovelluksessaan digitaalisen sisällön myyntiin, tulee kehittäjän kuitenkin hyväksyä Applen uudet EU-alueen liiketoiminnalliset ehdot, jotka alentavat prosenttikomissiota App Storessa, mutta tuovat samalla uuden Core Technology Fee -maksun. Uudet ehdot valinneiden kehittäjien tulee maksaa sovelluksensa miljoonan ilmaisen asennuksen vuotuisen rajan ylityttyä Applelle 0,50 euron maksu jokaisesta vuotuisesta sovelluksen ensimmäisestä asennuksesta käyttäjätiliä kohden. Asennuksiksi lasketaan myös päivitykset.
Euroopan unionin kanta Applen digimarkkinasäädöksen myötä tekemiin muutoksiin alkaa selvitä vasta muutosten toteuttamisen jälkeen.