Apple julkaisi Spotifyn kilpailijan

Apple osti noin vuosi sitten kuulokkeita valmistavan ja musiikkipalveluita tarjoavan Beats-yhtiön. Tästä lähtien maailmalla on odotettu tietoa Applen liikkeistä hankinnan suhteen ja kevään aikana on herännyt huhuja Spotifyn haastavasta musiikkipalvelusta. Apple julkaisi uuden Apple Music -palvelun eilen järjestetyssä vuosittaisessa World Wide Developers Conference 2015 -tapahtumassa.

Kyseessä on lähtökohdaltaan Spotifyn kaltainen musiikin suoratoistopalvelu. Tarjolla on yli 30 miljoonan kappaleen valikoima musiikkia ja Applen iTunesin käyttäjät pystyvät jatkossa kuuntelemaan myös iTunesista ostamiaan kappaleita Apple Musicin kautta. Musiikkipalvelu tulee luonnollisesti saatavilla kaikille Applen tuotteille, mutta myös PC:lle ja syksyn aikana Android-käyttöjärjestelmälle.

Apple Music kilpailee hyvin suoraa Spotifyn kanssa myös hinnallisesti. Kuukausihinta palvelulle on Yhdysvalloissa 9,99 $/kk, mikä on täsmälleen sama kuin Spotifylla. Lisäksi Apple tarjoaa 14,99 $/kk hintaista perheversiota, joka mahdollistaa palvelun käytön kuudella laitteella samanaikaisesti. Hinnoittelussa merkittävän ero on siinä, ettei Apple Musicista ole Spotifyn kaltaista ilmaisversiota.

Apple Musicin toiminta alkaa 30. päivä kesäkuuta.