Yritysautoilu saa vihdoin oman näyttämön – 800 koeajoa ratkaisee Vuoden Yritysauton 2026

Uusi tapahtuma antaa uuden äänen – Vuoden Yritysauto 2026 valitaan keväällä.

Yritysautoilu on yksi suomalaisen autoalan kulmakivistä. Lähes puolet uusista autoista hankitaan yrityksille, mutta silti yritysautojen todelliset tarpeet ja valintakriteerit ovat jääneet vähälle huomiolle. Nyt tähän on tulossa muutos. Keväällä 2026 järjestettävä Vuoden Yritysauto -tapahtuma antaa äänen niille, joita ei ole aiemmin kuultu kunnolla: yritysautoilijat, päättäjät ja leasing-asiakkaat. Tavoitteena on selvittää, mikä auto toimii parhaiten nimenomaan leasing-asiakkaille ja millä perusteilla valinta oikeasti tehdään.

Uusi tapahtuma suomalaisen autoilun ytimessä

Suomalainen automaailma tarvitsee uusia tapahtumia ja kohtaamisia erilaisille kohderyhmille. Yritysautot ovat monille tärkeä työkalu, ja niiden valinnat tehdään usein eri lähtökohdista kuin yksityisautoissa. Esimerkiksi kokonaiskustannukset, käyttötarkoitus ja huoltoratkaisut ohjaavat päätöksiä enemmän.

– On hienoa nähdä, miten Suomen suurimmat leasing-yhtiöt ovat halunneet tulla mukaan tapahtumaan ja puhaltaneet yhteen hiileen, kertoo Teknavin toimitusjohtaja ja perustaja, Sami Kalsi.

– Ja vielä hienompaa on ollut kuulla heidän näkemyksiään ja kokemuksiaan siitä, mitä autoilta todella toivotaan.

Usean viikon koeajokokonaisuus suljetulla alueella

Vuoden Yritysauto 2026 -koeajot järjestetään helmi–maaliskuussa Premier Parkissa, Porvoossa. Kyse ei ole perinteisestä testipäivästä, vaan usean viikon mittaisesta arviointikokonaisuudesta, joka tarjoaa vertailukelpoisen ympäristön eri automallien testaamiseen.

Tapahtuman rakenne:

  • 13 erillistä koeajopäivää
  • Noin 800 yksittäistä koeajoa
  • 10 mielenkiintoista ehdokasautoa
  • Suljettu rata mahdollistaa turvallisen vertailun myös ajo-ominaisuuksien osalta

10 kiinnostavaa yritysautoehdokasta

Mercedes-Benz CLA: Uuden sukupolven Mercedes-Benz CLA on premium-luokan täyssähköauto, joka on jo saanut alan tunnustuksia puolelleen. CLA on valittu Vuoden Autoksi Euroopassa ja Vuoden Autoksi Suomessa 2026.

Škoda Elroq: Täyssähköinen Elroq tuo Škodan tunnetun järkevyyden, tilankäytön ja käytännöllisyyden uudelle tasolle. Yrityskäyttöön suunniteltu sähköauto, jossa arjen helppous ja käyttömukavuus lyövät kättä modernin muotoilun kanssa.

Tesla Model Y: Jo vuosia Suomen myydyimpiä yritysautoja – Model Y toimii monelle vertailun lähtökohtana. Teslan vahvuudet – ohjelmistot, latausinfra ja käyttöliittymä – kohtaavat tutussa muodossa. 

Volkswagen ID.7: Pitkän matkan sähköauto, joka panostaa ajomukavuuteen, hiljaisuuteen ja toimintamatkaan. ID.7 kilpailee laadulla ja ajotuntumalla.

Kia EV4: Uusi ja odotettu tulokas, joka vie Kian sähköstrategiaa seuraavalle tasolle. EV4 tuo tuoreen näkökulman hintaluokkaansa ja voi olla varteenotettava valinta yritykselle, joka etsii edistyksellistä mutta kustannustehokasta sähköautoa.

Toyota bZ4X: Toyotan oma näkemys täyssähköisestä yritysautosta. Painopiste on tasapainossa, luotettavuudessa ja kokonaisvaltaisessa käytettävyydessä. Tämä on sähkö-Toyota niille, jotka arvostavat varmuutta ja selkeyttä.

Hyundai IONIQ 9: Iso, täyssähköinen SUV niille, joille auto on muutakin kuin kulkuneuvo. IONIQ 9 tarjoaa tilaa, mukavuutta ja teknologiaa yrityksiin, joissa auto toimii myös edustustilana ja liikkuvana toimistona.

BYD Sealion 7: Kiinalainen haastaja, joka nostattaa kiinnostusta erityisesti suorituskyvyn, varustelun ja hinnan yhdistelmällä. 

XPENG G6: Teknologiapainotteinen sähkö-SUV, joka tuo uudenlaisia ratkaisuja käyttöliittymiin, kuljettajaa avustaviin järjestelmiin ja ajonautintoon. XPENG haastaa perinteiset valmistajat ohjelmisto- ja tekoälykulmalla.

Polestar 4: Muotoilullinen edelläkävijä ja sähköauto, jossa skandinaavinen minimalismi yhdistyy urheilullisuuteen. Polestar 4 tuo yritysautoluokkaan näyttävyyttä, laatua ja ajamisen iloa – modernin autoilijan valinta.

Arviointi perustuu käyttöön – ei pelkkiin teknisiin tuloksiin

Tapahtuman ytimessä ovat todelliset käyttäjät, jotka edustavat leasingyhtiöiden asiakasyrityksiä. He koeajavat autot samoissa olosuhteissa ja tekevät arvionsa yritysautoilijan näkökulmasta. Äänioikeus on vain osallistujilla, jotka ajavat kaikilla kymmenellä ehdokasautolla, ja äänestys toteutetaan digitaalisesti ja anonyymisti.

– Tavoitteena ei ole ollut perinteinen mediaraati tai tekninen testi. Haluamme oikeaa palautetta niiltä, jotka ajavat, maksavat ja käyttävät autoja arjessa, Kalsi summaa.

Leasing-yhtiöt mukana vahvasti

Leasing-yhtiöt ovat keskeinen osa suomalaista yritysautoilua, ja niin myös tätä tapahtumaa. Mukana järjestelyissä ja koeajoissa ovat: Drivalia, NF Fleet, Ayvens, Arval ja Secto. Heidän kauttaan mukaan tulevat myös sadat päättäjät ja autojen käyttäjät, joiden ääni ratkaisee lopputuloksen.

Voittaja valitaan maaliskuussa

Tapahtuma huipentuu 21.3.2026, jolloin julkistetaan Vuoden Yritysauto 2026.

Lisää tapahtumasta nähdään myös Teknavin kevätkaudella alkaen 22.3.2026 MTV3-kanavalla, YouTubessa sekä Teknavin somekanavissa ja verkkosivuilla. Tulevissa jaksoissa avataan tarkemmin, millaisia autoja yritysautoilijat arvostavat ja miksi juuri valittu malli nousi voittajaksi.

LUE MYÖS

Koeajossa: Mercedes-Benz G 580 – legenda sähköistettynä

Haluatko kaksi sähköautoa yhden hinnalla? Citroën ë-C3 tekee sen mahdolliseksi

Volvo EX90: Skandinaavista tyyliä ja muotoilua – suomalainen inspiraatio Alvar Aallosta Iittalaan

SEURAA TEKNAVIA SOMESSA

Löydät meidät FacebookistaInstagramistaYouTubestaTikTokista ja LinkedInista.