Koeajossa Cupra Formentor VZ – mukavaa urheilullisuutta

Formentor on Cupran ensimmäinen oma automalli. Kokonaisuus vakuuttaa suorituskykynsä lisäksi mukavuudella.

Tykkäsimme

Emme tykänneet

  • Cupra-asetuksen teennäisistä äänistä
  • Multimediajärjestelmä käytettävyydestä

Hinta alkaen 47 892 €
Koeajoauto 51 374 €

Moni tuntee Cupra-nimen Seatin tehoversioista. Cupra eriytettiin vuonna 2018 omaksi merkikseen, mutta brändit ovat toki edelleen läheisessä yhteistyössä. Muutoksesta johtuen Seatin nimen alla ei enää nähdä tehoversioita, vaan näiden keulalle komeilee Cupran oman logo. Osa malleista, kuten Leon ja Ateca, juontavat juurensa luonnollisesti Seatin malleihin, mutta Cupra tulee saamaan tasaiseen tahtiin myös omia mallejaan. Näistä ensimmäinen on Formentor.

Uusi keskikokoinen katumaasturi sijoittuu farmarikorisen Leonin ja katumaasturi Atecan välimaastoon. Se on farkkumallia lyhyempi ja korkeampi, mutta vanhempaa katumaasturia matalampi ja sulavalinjaisempi. Ulkonäössä on valmistajalle tuttuja elementtejä, mutta kokonaisuus on riittävän erilainen sekaannuksien välttämiseksi.

Sisätilat noudattavat merkin tuoreissa malleissa nähtyä tyyliä. Kojelautaa koristaa iso kosketusnäyttö, jonka kautta hallinnoidaan lähes kaikkia säätöjä. Käyttöliittymä vaatii hieman opettelua ja visuaalisuus tuntuu menneen monissa kohdissa käytettävyyden edelle. Fyysiset painikkeet löytyvät ohjauspyörästä ja käynnistykselle sekä ajotiloille ja iso plussa valmistajalle luistoneston fyysisestä painikkeesta vaihteenvalitsimen edessä keskikonsolissa.

Tutut palikat

Myös pinnan alta löytyy VW-konsernin muista autoista tuttuja palikoita. Formentor hyödyntää MQB-perusrakennetta, joka tarjoaa hyvät lähtökohdat monenlaiseen käyttöön. Moottorina bensiinikäyttöisen VZ-mallin keulalta löytyy konsernin sporttimalleista tuttu 2,0-litrainen neloskone, joka tarjoilee 228 kW tehon ja mukavan 400 newtonmetrin väännön. Voima välitetään 7-portaisen kaksoiskytkinvaihteiston kautta kaikille neljälle pyörälle.

Rauhallisessa ajossa voimalinja toimii erittäin sivistyneesti ja huomaamattomasti. Reagointi on kuljettajan käskyihin on ennen kaikkea pehmeää ja miellyttävää. Tämä sopii hyvin yhteen säädettävällä iskunvaimennuksella varustetun mukavaa kyytiä tarjoavan alustan kanssa. Alustan mukavuus jopa yllättää brändin urheilullisuutta korostava markkinointi huomioiden.

Auton toinen luonne tulee esille ratavisiitillä. Urheilulliset ajoasetukset terävöittävät huomattavasti etenkin voimalinjan reagointia. Myös ohjausvaste kasvaa ja alusta jämäköityy sopivasti. Asetuksien välillä on selkeä ero, mutta auto ei missään vaiheessa sorru näiden suhteen yliyrittämiseen. Sisälle kantautuvien äänien osalta ikävä kyllä näin tapahtuu. Urheilullisimmalla Cupra-asetuksella sisälle kantautuu todella teennäisen kuuloista mörinää, joka ei muistuta ainakaan nelisylinteristä bensiinimoottoria. Onneksi Individual-ajomoodissa muut asetukset voi laittaa urheilulliseksi ja jättää äänet normaalille tasolle.

Ajokokemuksen liukkaalla kruunaa mahdollisuus kytkeä ajonvakautus pois. Tämäkään ei ole mikään itsestään selvyys edes urheilullisena pidetyissä autoissa. Näin kuljettaja pääsee nauttimaan tasapainoisista ajo-ominaisuuksista ja vapauttamaan moottorin voimavarat turvallisessa ympäristössä. Arkipäiväisestä mukavuudesta huolimatta Cupra osoittaa toimivuutensa myös hauskanpidon näkökulmasta.

Formentor VZ on kaikin puolin positiivinen yllätys. Se on mukava ja sopivan pippurinen. Ja myös hinta on saatu puristettua päästöistä huolimatta erittäin kilpailukykyiselle tasolle. Ei lainkaan hassumpi vaihtoehto persoonallisuutta ja vaivatonta suorituskykyä arvostavalle autoilijalle.

Cupra Formentor on Risto Virtasen testissä Teknavin tv-kauden kolmannessa jaksossa, jonka ensiesitys nähdään sunnuntaina 4.4. klo 22.30 MTV3-kanavalla.

MIKÄ Seatista omaksi merkikseen eriytetyn Cupran ensimmäinen oma automalli.

KENELLE Erottuvaa katumaasturia etsivälle.

AJETTAVUUS Cupra jakaa paljon tuttuja palikoita konsernin tuotteiden kanssa ja myös ajettavuus edustaa tuttua vaivattomuutta. Auto tottelee kuljettajan käskyjä neutraalisti ja kuljettajan on helppo luottaa autoon. Eniten huomiota herättää säädettävän iskunvaimennuksen mahdollistama mukavuus, joka yllättää positiivisesti etenkin matka-ajoa ajatellen.

SUORITUSKYKY 310-hevosvoimainen bensaturbo liikuttaa keskikokoista katumaasturia odotetusti vaivattomaan tahtiin. Kaksoiskytkinautomaatti toimii nopeasti ja neliveto huolehtii voiman välittämisestä tiehen. Tajunnan räjäyttävää suorituskykyä tämä paketti ei tarjoa, mutta miellyttävää vaivattomuuta kaikkiin arkipäiväisiin tilanteisiin.

TILAT Formentor sijoittuu Cupran mallistosta perinteisen perheauto Leonin ja katumaasturi Atecan väliin. Kuljettajan paikalla palikat ovat kaikkiaan hyvin kohdalla. Takapenkille mahtuu vaivattomasti myös keskimittainen samankokoisen kuljettajan taakse. Tavaratila edustaa luokassaan keskimääräistä suoritusta, ja käyttöä helpottavät selkeä muoto ja lattian tasaisuus. 

MALLISTO Formentor on tarjolla koeajetun lisäksi nelivetona 140 kW (190 hv) tehoisena bensana, jonka hinnat alkavat 39 938 eurosta. Auto on tarjolla myös etuvetoisena lataushybridinä kahtena tehoversiona (150 kW (204 hv) ja 180 kW (245 hv)) ja näiden hinnat alkavat 38 395 ja 42 499 eurosta. Tehokkaampien mallien nimeä koristaa varustetason tyyliin kirjainyhdistelmä VZ. Cupran kaikki versiot ovat varsin kattavasti vakiovarusteltuja ja mukaan kuuluvat esimerkiksi kolmialueinen automaatti-ilmastointi, digitaalinen mittaristo, pysäköintitutkat, auton avaimeton, aktiivinen vakionopeudensäädin sekä 10-tuumainen multimediajärjestelmän näyttö ja älypuhelimen peilausmahdollisuus. VZ-malleissa keskinäyttö on kaksi tuumaa suurempi ja navigoinnilla varustettu, alusta on säädettävää mallia ja mukaan tulee nippu aktiivisia turvallisuusvarusteita kuten kuolleen kulman vahti, ruuhka-avustin ja risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä peruutettaessa. Lisävarustelistalle jää esimerkiksi lasikatto ja koeajoautoon valittu Brembon jarrujärjestelmä, joka kustantaa 2 800 euroa. Vuoden 2021 lopulla myyntiin tulee myös viisisylinterisellä turbokoneella varustettu Formentor VZ5, joka nostaa auton suorituskyvyn uudelle tasolle 287 kW (390 hv) voimin.

Cupra Formentor VZ 2.0 TSI
Polttomoottori 1 984 cm3, R4 turbo
Teho 228 kW (310 hv) / 5 450–6 600 r/min
Vääntö 400 Nm / 2 000–5 450 r/min
Vaihteisto 7-vaihteinen kaksoiskytkinautomaatti
Vetotapa Neliveto
0-100 km/h 4,9 s
Huippunopeus 250 km/h
EU-kulutus 8,4 l/100 km
CO2-päästöt 192 g/km
Mitat Pituus 4 450 mm, leveys 1 839 mm, korkeus 1 511 mm, akseliväli 2 680 mm
Omamassa 1 644 kg
Perävaunumassa jarruin 2 000 kg
Tavaratila 420 l

Kuvat: Mikko Autio

Seuraa Teknavia sosiaalisessa mediassa! Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.