Mercedes-Benz uudistaa autojensa mallimerkintöjä

Mercedes tekee ensi vuoden aikana hieman harvinaisemman uudistuksen, sillä se muuttaa autojensa mallimerkintöjä. Tällä pyritään selkeyttämään mallien välisiä eroja sekä helpottamaan uusien mallien markkinoille tuloa. Mercedes on ilmoittanut tuovansa vuoteen 2020 myyntiin yli 30 uutta mallia, joista vähintään 11 on kokonaan uusia.

Mercedeksen mallisto rakentuu viidestä keskeisestä mallisarjasta: A, B, C, E ja S. Kaikki SUV-luokan autot saavat mallimerkintöihin kirjaimet GL, jota seuraa mallin kokoluokkaan viittaavaa kirjain. Esimerkiksi ML/M-sarjan uusi nimi tulee olemaan GLE. Mercedeksen lähes koko SUV-mallisto uudistuu tulevan vuoden aikana, joten muutos tulee sinänsä helppoon väliin. G-sarja säilyy edelleen ennallaan.

Neliovisten coupé-mallien nimet toimivat jatkossa samalla periaatteella, eli viimeinen kirjain viittaa kokoluokkaan.

Mallimerkintöjen lisäksi Mercedes uudistaa eri käyttövoimavaihtoehtojen merkintöjä. Ne merkitään jatkossa yksinkertaisesti yhdellä pienellä kirjaimella. Esimerkiksi aikaisemmat dieseleihin viittaavat BlueTec ja CDI korvataan jatkossa pelkällä d-kirjaimella.

Mallimerkintöjen lisäksi tarjolle tulee uusi tuotemerkki, kun Mercedes esittelee ensimmäisen Mercedes-Maybach S 600 mallin. Tämän merkin alla tullaan valmistamaan normaalia S-sarjalaista ylellisemmät edustusluokan autot. Kyseessä ei siis ole varustetaso, vaan Mercedes-AMG:n tapaan itsenäinen tuotemerkki.

comments powered by Disqus