Vauvan älysukka tarkkailee elintoimintoja – hinta ei houkuttele

Puettavan tekniikan avulla vauvan elintoimintoja voi tarkkailla uudella tavalla: älysukalla. Kyseessä on sukka, joka on yhteydessä vanhempien sängyn vieressä olevaan keskusyksikköön.

Yksi markkinoilla olevista älysukista on Owlet Baby Monitor. Kun sukassa oleva sensori havaitsee vauvan hengityksen tai sydämen sykkeen muutoksia, keskusyksikkö käynnistää hälytyksen. Tavalliseen itkuhälyttimeen verrattuna älysukka aistii siis tarkemmin vauvan elintoimintoja.

Sukan sykkeentunnistus on toteutettu sairaalatason tekniikalla. Laite lähettää kahden eri aaltopituuden valoa vauvan jalan läpi ja tunnistaa näin muun muassa sykkeen.

Laitteen toimintaa on kehuttu kansainvälisissä arvioissa, mutta ongelmana on sen korkea hinta. Älysukan saa omakseen 250 taalalla eli noin 220 eurolla. Älysukka ei korvaa perinteistä itkuhälytintä, joten sellainen on edelleen hankittava.

Markkinoilla on vauvojen älyvaatteita, jotka mittaavat myös lapsen unen laatua.