OnePlus-huippupuhelimille lupaus kolmesta Android-versiopäivityksestä - OxygenOS:n koodia yhdistetään Oppon ColorOS:n kanssa

OnePlus-huippupuhelinten päivityslupaus parani.

OnePlussan toiminnassa on tapahtunut viime aikoina paljon muutoksia. Kesäkuun puolivälissä kerrottiin OnePlussan integroituvan tiiviimmin yhteen Oppon kanssa. OnePlus ja Oppo yhdistävät tiimejään entistä laajemmin ja toimivat näin yhä enemmän yhtenä yhtiönä – käytännössä OnePlus on tästä eteenpäin avoimesti Oppon alabrändi, mitä se toki tavallaan on ollut aiemminkin.

Ilmoitus integraatiosta Oppon kanssa herätti luonnollisesti kysymykset OnePlus-älypuhelinten Android-käyttöjärjestelmään perustuvan OxygenOS-ohjelmiston tulevaisuudesta, ja vielä heti integraatioilmoituksen jälkeen OnePlussan toimitusjohtaja ja myös Oppon tuotekokemusjohtajana toimiva Pete Lau vahvisti ”OxygenOS:n tulevan pysymään käyttöjärjestelmänä globaaleissa OnePlus-laitteissa Kiinan markkinan ulkopuolella”.

Tänään OnePlus on kertonut kuitenkin työskentelevänsä OxygenOS:n ja Oppon ColorOS-ohjelmiston koodipohjan integroimiseksi. Tavoitteena on näin parantaa tehokkuutta ja ”standardisoida ohjelmistokokemus läpi portfoliomme”.

OnePlussan mukaan yhdistämisen ei pitäisi kuitenkaan johtaa suurin näkyviin vaikutuksiin. ”Tämä on muutos, jota ette tule todennäköisesti edes huomaamaan sillä se tapahtuu taustalla. Meillä on nyt suurempi ja entistäkin kyvykkäämpi tiimi kehittäjiä, kehittyneempiä tutkimuksen ja tuotekehityksen resursseja sekä virtaviivaisempi kehitysprosessi, jotka kaikki yhdessä parantavat OxygenOS-kokemusta”, OnePlussan yhteisöpalstalla julkaistussa tiedoksiannossa kerrotaan.

OnePlussan mukaan OxygenOS säilyy käyttöjärjestelmänä globaaleille OnePlus-käyttäjille tuttuun tapaan, mutta nyt ”vakaammalla ja vahvemmalla alustalla”. Olemassa oleville laitteille muutos ColorOS:n kanssa samaan koodipohjaan tulee tapahtumaan Android 12 -käyttöjärjestelmäpäivityksen yhteydessä. Todennäköisesti OnePlus-puhelinten käyttöliittymässä tulee samalla tapahtumaan muutoksia Googlen myös uudistaessa 12-versiossa vakio-Androidin käyttöliittymää yhdellä suurimmista muutoksista koko käyttöjärjestelmän historiassa.

Samalla OnePlus on tänään kertonut pidentävänsä huippupuhelimissaan päivityslupaustaan kolmeen Android-versiopäivitykseen. Tietoturvapäivityksiä OnePlus tarjoaa näille puhelimille neljä vuotta. Näin eri OnePlus-puhelimille luvataan jatkossa päivityksiä:

  • Huippumallit (mukaan lukien T- ja R-mallit): OnePlus 8 -sarja ja uudemmat saavat 3 merkittävää Android-versiopäivitystä ja 4 vuotta tietoturvapäivityksiä
  • Nord / Nord CE: Ensimmäinen OnePlus Nord ja uudemmat Nord / Nord CE -laitteet saavat 2 merkittävää Android-versiopäivitystä ja 3 vuotta tietoturvapäivityksiä
  • Nord N -sarja: Alkaen N10:stä ja N100:sta, kaikki N-sarjan laitteet saavat 1 merkittävän Android-versiopäivityksen ja 3 vuotta tietoturvapäivityksiä

OnePlus 8 -sarjaa vanhemmat huippumallit saavat päivityksiä aiemman lupauksen mukaisesti, eli 2 Android-versiopäivitystä ja 3 vuotta tietoturvapäivityksiä. Lisäksi Nord-puhelinten osalta päivityslupaus on myös eri sarjojen osalta pysynyt ennallaan.

OnePlus-brändille nyt edelleen taustalla tapahtuva integraation syventäminen Oppon kanssa ei tuo muutoksia. OnePlus on Oppoa ja Realmetä vahvempi ja tunnetumpi erityisesti Yhdysvalloissa ja Euroopassa, jossa Suomessa OnePlussan markkinaosuus älypuhelimissa on poikkeuksellisen korkea. Maailmanlaajuisesti Oppo on kuitenkin paljon OnePlussaa suurempi älypuhelinmerkki, muun muassa Kiinan ja muiden Aasian markkinoiden vahvan markkina-aseman myötä.

OnePlus-puhelimet ovat perinteisesti läpi sen historian jakaneet teknologiaa Oppon kanssa, ja puhelinten tuotanto on myös tapahtunut Oppon tehtailla. Myöhemmin Opposta omaksi brändikseen on irronnut myös Realme, jonka kasvu on myös sittemmin ollut nopeaa. Nämä eri brändit toimivat nykyään osana Oplus-nimistä ryhmää.

Viime aikoina OnePlussan ja Oppon tiivistyvä yhteistyö on jo näkynyt OnePlussan laajentaessa tuotevalikoimaansa viime vuodesta alkaen edullisempiin älypuhelinmalleihin ja muihin laitteisiin. Monet OnePlussan Nord-sarjan älypuhelinmallit ovat uudelleenbrändättyjä versioita myös Oppon nimellä valituilla markkinoilla myytävistä älypuhelinmalleista.

Lisäksi Kiinassa OnePlus luopui jo aiemmin omasta siellä HydrogenOS-nimellä tunnetusta ohjelmistostaan ja siirtyi suoraan Oppon ColorOS:ään.

Kokonaisuutena OnePlussan kokonaisintegraation Oppon osaksi odotetaan valmistuvan kuluvan vuoden loppuun mennessä.