Nokia X20:lle Android 12 -päivitys ensimmäisenä Nokia-älypuhelimena - jakelu alkaa jo tänään

Android 12 saapuu nyt myös ensimmäisenä vuorossa olevaan Nokia-älypuhelimeen.

Nokia-puhelinyhtiö HMD Global on kertonut Android 12 -käyttöjärjestelmäpäivityksen saapumisesta Nokia X20 -älypuhelimelleen, joka tuli myyntiin toukokuun 2021 alussa. Päivityksen jakelu käynnistyy tänään 14. joulukuuta.

Nokia X20 saa Android 12:n Nokia-älypuhelimista ensimmäisenä. Aiemmin Nokia X20:lle oli tarjolla myös Android 12:n beetatestiversioita, joten on luonnollista sen olevan ensimmäisenä päivitysvuorossa Nokia-älypuhelimista.

Google julkaisi Android 12:n omille Pixel-älypuhelimilleen 19. lokakuuta ja Android 12:n julkaisu osaksi avoimen lähdekoodin projektia tapahtui jo hieman tätä aiemmin 4. lokakuuta. Ennen Nokia-älypuhelimia Android 12 -päivitykset ovat jo aloittaneet ensimmäisille älypuhelimilleen Samsung ja OnePlus.

Sekä Samsungin taittuvanäyttöisten älypuhelinten että OnePlus 9 -sarjan osalta Android 12 -päivityksissä on raportoitu merkittävistä ongelmista, joten on mielenkiintoista nähdä miten hyvin HMD Global on onnistunut Android 12:n optimoinnissa ja viimeistelyssä Nokia X20:lle.

Android 12 on merkittävä päivitys, joka tuo uudistuksia niin käyttöliittymään, ilmoituksiin, parempaan yhteentoimivuuteen muun muassa Chrome OS:n ja Android TV:n kanssa, parannuksia mediatoiston tukeen sekä yksityisyys- ja turvallisuusparannuksia.

Nokia X20:lle Android 12 on ensimmäinen merkittävä käyttöjärjestelmäversiopäivitys yhteensä kolmen vuoden luvatuista käyttöjärjestelmäversiopäivityksistä.

HMD Global ei ole kertonut Android 12 -päivityssuunnitelmistaan, esimerkiksi aikataulun suhteen, muiden älypuhelintensa osalta. Tämä onkin kenties fiksua, sillä Android 11 -päivitysten yhteydessä ilmoitetut aikataulut venähtivät useampaan otteeseen alun perin kerrotusta. Lisäksi Nokia 9 PureView’n osalta päätettiin lopulta jättää tuomatta sille alun perin luvattu Android 11 -päivitys. Nokia 6.2:n ja Nokia 7.2:n päivitykset julkaistiin huomattavasti myöhässä marraskuussa, mutta silti ne aiheuttivat useampia erilaisia tuskastuttavia ongelmia.