Google on valmistellut Android-käyttöjärjestelmään suorituskyvyn parantamisen mahdollistavaa uudistusta.
Android-käyttöjärjestelmän muistinhallintaa ollaan kehittämässä tuella 16 kilotavun sivukoolle. Tähän asti Android on tukenut 4 kilotavun sivukokoa.
”Useimmissa suorittimissa erilliset muistinhallintayksiköt (MMU) kääntävät osoitteet siitä mitä ohjelma käyttää fyysiseen paikkaan muistissa. Tämä käännös tehdään sivun koon mukaan. Joka kerta, kun ohjelma tarvitsee lisää muistia, käyttöjärjestelmän on osallistuttava työhön ja täytettävä ’sivutaulukkomerkintä’, joka määrittää kyseisen muistin prosessille. Kun sivukoko on neljä kertaa suurempi, tätä kirjanpitoa tapahtuu neljä kertaa vähemmän. Joten järjestelmä voi käyttää enemmän aikaa varmistaakseen, että videosi näyttävät upeilta, pelit toimivat sulavasti ja sovellukset toimivat sujuvasti ja vähemmän aikaa käyttöjärjestelmän matalan tason ’paperitöihin'”, kuvaillaan muutoksen perusteluja.
Toistaiseksi Android on ollut rakennettu ja optimoitu toimimaan 4 kilotavun sivukoolla. Testeissään Google on havainnut suuremman sivukoon mahdollistavan Androidilla 5-10 prosentin suorituskykyparannuksen. Hintana tästä on 9 prosenttia kasvava muistin käyttö.
Googlen testeissä on havaittu sovellusten käynnistymisnopeuden nopeutuvan keskimäärin 3,16 prosentilla, mutta joissakin tapauksissa huomattavasti merkittävämmin – jopa 30 prosentilla. Muutos auttaa myös vähentämään virrankulutusta, joka Googlen testeissä sovellusten avaamisessa on laskenut sivukokomuutoksen myötä keskimäärin 4,56 prosentilla.
Erikseen Google on havainnut esimerkiksi kamerasovelluksen avautuvan entuudestaan käytössä olleesta tilasta keskimäärin 4,48 prosenttia nopeammin ja kylmäkäynnistyksissä keskimäärin 6,60 prosenttia nopeammin.
Koko järjestelmän käynnistymisnopeuteen sivukoon muutos on tuonut 1,5 prosentin eli noin 0,8 sekunnin keskimääräisen parannuksen.
Läpi vuoden 2024 testatussa ja pian julkaistavaksi odotetussa Android 15 -käyttöjärjestelmäversiossa Google on uudistanut käyttöjärjestelmän perustasta alkaen tukemaan eri sivukokoja ja tekemään näin järjestelmän toiminnasta riippumatonta sivukoosta.
Suorituskykyparannuksesta hyödyn irti saaminen vaatii sovelluskehittäjiltä sovellusten kääntämistä uudelleen 16 kilotavun sivukoolle.
Google on avannut mahdollisuuden tämän testaamiseen Android 15 QPR1 Beta 1 -julkaisussa Pixel 8:lle ja Pixel 8 Prolle. Tarjolla tässä versiossa on kehittäjäasetus (Boot with 16KB page size), joka mahdollistaa muutoksen testaamisen. Asetuksen käyttöönotto tyhjentää laitteen ja vaatii lukitsematonta bootloader-käynnistyslataajaa.
Toistaiseksi muutoksessa on kyse vasta sovelluskehittäjille tarjolle tuodusta testimahdollisuudesta.
Googlen mukaan se työskentelee järjestelmäpiiri- ja laitevalmistajakumppaneiden kanssa mahdollisuuden tuomiseksi saataville pian useammissa laitteissa.
”Odotamme nyt sovellus- ja SDK-kehittäjien hyödyntävän näitä vaihtoehtoja ja valmistautuvan suorituskykyisempiin ja tehokkaampiin Android-laitteisiin lähitulevaisuudessa”, Google toteaa.
Loppukäyttäjille muutoksen odotetaan saapuvan ”lähitulevaisuudessa” Googlen mukaan. Samalla se toteaa kuitenkin myös, ettei ”tuotannossa olevia Android-laitteita ole nyt saatavilla tai odotettu Android 15 -julkaisuun tuella 16 kilotavun sivukoolle”. Googlen mukaan 16 kilotavun (ja ajan myötä suurempien) sivukokojen käyttöönotto tulee tapahtuman samalla, kun laitevalmistajat tuovat markkinoille laitteita suuremmalla RAM-käyttömuistin määrällä.
RAM-käyttömuistin kasvattamisessa Google näyttää muille valmistajille esimerkkiä uusissa Pixel 9 Pro -puhelimissaan, jotka sisältävät aina 16 gigatavua RAM-käyttömuistia.