Uusi verkkokauppa Teknavi.com

Applen johdossa muutos: laitekehityksen johtaja siirtyy mystisen "uuden projektin" pariin - kyseessä Applen oma sähköauto?

Applen johtoportaassa tapahtuu muutoksia.

Laitekehityksen (Hardware Engineering) johtamisesta tähän asti vastannut Dan Riccio siirtyy jatkossa uuteen rooliin uuden projektin pariin, jossa hän raportoi edelleen toimitusjohtaja Tim Cookille.

Samalla Riccion entiselle paikalle laitekehityksen johtajaksi Applen johtoryhmään nousee John Ternus, joka luonnollisesti myös raportoi jatkossa toimitusjohtaja Cookille.

Toistaiseksi ei tiedetä, mikä on Riccion “uusi projekti”, johon hän tulee keskittymään. Vaihtoehtoja on käytännössä kaksi: joko Applen virtuaali- ja lisätyn todellisuuden laitteet tai sitten viime viikkoina enenevässä määrin huhuttu Applen oma sähköauto. Viimeksi mainittu vaikuttaa siinä mielessä todennäköisemmältä, että se on Applelle merkittävämpi laajennus sen nykyiseen toimintaan nähden uudelle alueelle ja näin se vaatii enemmän paneutumista.

Riccio oli myös aiemmassa toimessaan johtanut jo Applen virtuaali- ja lisätyn todellisuuden laitekehitystä. Apple-auton lisäksi viime aikoina kuultu uusia huhuja myös Applen VR- ja AR-laitesuunnitelmien etenemisestä.

“Odotan innolla tekeväni sitä mitä rakastan eniten – kaiken aikani ja energiani keskittämistä Applella luomaan jotakin uutta ja mahtavaa, josta en voisi olla enempää innoissani”, kommentoi Riccio.

Riccion on takanaan pitkä Apple-ura ulottuen jo alkuperäisen iMacin suunnitteluun, kun hän liittyi Applen palkkalistoille vuonna 1998 osaksi Product Design -tiimiä.

Myös uusi laitekehityksestä vastaava johtaja John Ternus on työskennellyt Applella jo vuodesta 2001.

Applen uusi laitekehityksen johtaja John Ternus.
Applen uusi laitekehityksen johtaja John Ternus.

Huhujen mukaan Apple olisi lähdössä yhteistyöhön autonsa kehittämisessä Hyundai Motor -ryhmän kanssa. Tämä aloittaisi uuden vaiheen Applen valmistautumisessa automarkkinoille laajentumiseen, ja ajoitus Riccion siirtymiselle projektin vetovastuuseen olisi tässä suhteessakin sopiva.

Autotuotannon on suunniteltu voivan käynnistyä jopa jo vuonna 2024 Yhdysvalloissa. Alan lähteiden mukaan Apple ja Hyundai voisivat valmistaa Apple-autoja yhteistyössä Hyundaihin kuuluvan Kia Motorstin tehtaalla Georgian osavaltiossa tai ”yhdessä investoida uuteen tehtaaseen Yhdysvalloissa”.

Hyundain odotetaan tuovan yhteistyöhön ennen kaikkea perinteisen autoteollisuuden valmistusosaamista. Suunnitelmana kerrotaan olevan valmistaa 100 000 Apple-autoa jo vuodesta 2024 alkaen, ja lopulta tuotantovolyymi voisi yltää 400 000 autoon vuodessa.

Prototyypin Apple-autosta odotetaan korealaisraportin mukaan aloittavan testeissä ensi vuonna.

Viime viikkojen huhumyllyn Apple-autosta käynnisti uutistoimisto Reuters, jonka raportti joulun alla kertoi Applen suunnittelevan jälleen voimakkaasti omaa sähköautoaan ja maalaili tavoitetta markkinoilletulosta myös jo jopa vuonna 2024, varustettuna muun muassa uudella ”seuraavan tason” akkuteknologialla.

Sittemmin Bloomberg viime viikon raportissaan totesi Applen autoprojektin olevan vasta varhaisessa vaiheessa, ja markkinoilletulon ainakin 5-7 vuoden päässä. Samoin Apple-tietäjänä ansiokkaiden paljastustensa myötä tunnettu analyytikko Ming-chi Kuo on todennut markkinoiden odotusten Apple-auton suhteen olevan yliampuvia, ja markkinoilletulo voi venyä esimerkiksi vuoteen 2028.

Aiemmin Bloomberg raportoi jo, että Applen autoprojekti eli Project Titan siirtyi viime vuoden aikana Applen johtoryhmään kuuluvan, koneoppimisesta ja tekoälystrategiasta vastaavan johtajan John Giannandrean alaisuuteen projektia eläkepäiviltä vetämään vielä palanneen Bob Mansfieldin jätettyä lopulta työnsä Applella. Saman raportin mukaan Project Titan -nimellä tunnetun autoprojektin varsinaisesta päivittäisestä johtamisesta on vastannut kuitenkin Applen Teslalta rekrytoima Doug Field, joka aiemmin Teslalla johti sen kehitystyötä. Jatkossa projektin johdossa on mahdollisesti Riccio, jos Apple-auto hänen uusi projektinsa on.

Kokonaisuutena Applen autoprojektissa työskentelee satoja ihmisiä.

Suuri projekti jakaantuu eri asioihin keskittyviin tiimeihin. Omat pienet tiiminsä työskentelevät esimerkiksi työskentelee ajoneuvon dynamiikan, voimalinjan, turvallisuuteen liittyvien kysymysten ja akkuteknologian parissa. Applen muissakin laitteissa käytettävien omien suoritinpiirien kehityksestä vastaava tiimi on myös yhteistyössä kehittämässä suorittimia liittyen itseajamisen teknologiaan. Lisäksi Applella on ”pieni tiimi” kehittämässä esimerkiksi ajojärjestelmiä, auton sisustaa kuin myös ulkoista muotoilua. Mielenkiintoisesti koronapandemian on myös kerrottu hidastaneen tiimin kehitystyötä viimeisen vuoden aikana etätöihin siirtymisen myötä.

Applen sähköautoon on huhuttu ”seuraavan tason” akkuteknologiaa sekä LiDAR-antureiden voimin toimivana ainakin jonkinlaisia itseajamisen ominaisuuksia. On kuitenkin epäselvää, kuinka autonomisen auton Apple pystyisi tuomaan markkinoille reilun kolmen vuoden päästä ja miten mahdolliset tähän liittyvät haasteet vaikuttavat autolanseerauksen aikatauluun.