Dronet ajovaloina ja muut Audin villit visiot – tällainen on Frankfurtissa esittäytynyt AI:Trail

Tämä sähköinen konsepti menee metsään tutkimaan luontoa. Audi AI:Trail omaa useita villejä visioita, jotka ehkä jonain päivänä toteutuvat.

Autoa on ensin alkuun hankala tunnistaa ylipäätään Audiksi, mutta keulan rinkulat paljastavat merkin. Silmään pistävät heti hurjat 850 millimetrin (33,5 tuuman) renkaat. Tämä konsepti kuuluu maastoon.

Seuraavana huomaa kyljistä ympäri autoa jatkuvan valtavan kahteen suuntaan taitetun lasipinta-alan, jonka läpi on ilo tarkastella luontoa. Jopa keulan valtava lasipinta on avattavissa. Edestä, avattavan lasipinnan takaa, löytyykin hieman lisää tavaratilaa, joka on mielenkiintoisesti näkyvillä kuljettajan paikaltakin.

Katolle on asennettu droneja, eli pienoiskoptereita, jotka voivat nousta ilmaan valaisemaan tietä ajettaessa tai paikallaan ollessa esimerkiksi pimenevässä illassa tapahtuvaa piknikkiä. Tämä lienee eräs mielenkiintoisimpia yksittäisiä AI:Trailin konsepteja.

Sisätiloissakin uutta

Sivuovet aukeavat kauko-ohjauksella eri suuntiin, eli näistä taaimmainen on niin sanottu kaappariovi. Samalla huomaa b-pilarin puuttumiseen, joka avaa kauniin jatkuvan sisäänkäynnin autoon – tätä on nähty konseptiautoissa jo vuosia. Sivutaustapeilit on korvattu kameroilla Honda e -tuotantoauton tapaan.

Takaistuimet roikkuvat katosta kuin riippumatot. Valtavan lasipinta-alan vuoksi on jouduttu kiinnittämään erityistä huomiota akustointiin. Sähköinen voimalinja tietysti korostaa tätä tarvetta, sillä liikkuminen on hiljaista.

Sisusta eroaa nykytrendistä suurten näyttöpinta-alojen lähes täydellä puuttumisella. Auto on tarkoitettu luonnon tarkkailuun, joten ylimääräisiä häiriötekijöitä on pyritty poistamaan. Tämä on erittäin raikas ja tervetullut ajatus.

Matkapuhelin asetetaan ratin päälle kojelaudan keskelle heti autoon istuttua mittaristoa korvaamaan. Vaihteiston valinnat löytyvät ratista, joka on sekin varsin pelkistetty. Toki autosta löytyy sentään näyttö navigoinnin opasteiden näyttämiseen.

Toisaalta konsepti on varustettu tason 4 automaatiolla. Tämä tarkoittaa, että auto ajaisi täysin itsenäisesti lukuun ottamatta alueita, joilla itsenäinen ajaminen ei ole tuettuna. Tuettuja alueita voisivat olla esimerkiksi moottoritiet tai jotkin kaupunkialueet, joilla on sopiva infrastruktuuri autonomisen ajamisen vaatimuksille.

Autosta löytyy mielenkiintoisia lisävarusteita. Sisään on rakennettu esimerkiksi kiikarit ja useilla eri toiminnoilla varustettu taskulamppu.

Voimalinja sähköllä

Jokaista pyörää käskyttää oma sähkömoottori. Näin jokaiselle pyörälle voidaan ohjata juuri haluttu teho eikä vaativissakaan olosuhteissa tarvita tasauspyörästön lukkoja. Tämä on eräs sähköautoilun etuja maastokäytössä.

Sähköisen voimalinjan tarjoama vääntö on 1000 newtonmetriä ja järjestelmän yhteisteho on 320 kilowattia. Akkupaketti sallii tiellä noin 400 kilometrin toimintamatkan ja maastossakin 250 kilometriä. AI:Trail on kuitenkin tarkoitettu liikkumaan luonnossa alueilla, joilla ei ole sähköä saatavilla.

Huippunopeus on vain 130 kilometriä tunnissa, joka riittää toisaalta metsään mainiosti. Paljon tärkeämpiä arvoja ovat yli puolen metrin kahluusyvyys on ja 34 senttimetriä maavaraa.

Valmistusmateriaaleiksi on valittu suurlujuusteräksen kaveriksi, Audille sopivasti, alumiini ja hiilikuitu. Näin on onnistuttu valmistamaan sähköauto, joka painaa akkuineen 1 750 kilogrammaa.

Kyseessä on Audin neljäs sähköisellä voimalinjalla varustettu konseptiauto. Sarja alkoi vuonna 2017 Audi Aiconin muodossa ja sitä seurasivat AI:Me sekä AI:Race. On hyvä muistaa, että joitakin näitä autoja yhdistäviä piirteitä saatetaan nähdä tulevaisuudessa myös tuotannossa.

Kuvat: Mikko Autio ja valmistaja

Lue lisää Audista:
Koeajossa uudistunut Audi A4 Avant 40 TDI quattro – vain vähän valitettavaa
Koeajossa sähköinen Audi e-tron – mukavuutta ilman mullistuksia
Ensituntuma: Uudistunut Audi S4 tarjolle vain dieselinä

Seuraa Teknavia myös sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.

Teknavin 18. tuotantokauden avausjakson ensiesitys nähdään maanantaina 16.9. klo 22.35 MTV3-kanavalla. Uusinnat su 22.9. klo 14.30 ja ma 23.9. klo 14.00 MTV3:lla. Lisää ohjelman aiheista löydät osoitteesta www.teknavi.fi.