Huhu: Apple julkaisee uuden iPhonen 19. helmikuuta - tällaista odotetaan iPhone 17e:stä

iPhone 17e tulossa pian!

Apple tulee julkaisemaan uuden iPhone-mallin iPhone 17e:n 19. helmikuuta, raportoi ensimmäisenä Macwelt-sivusto lähteisiinsä perustuen.

Tiedon pitäessä paikkansa tapahtuisi iPhone 17e:n lanseeraus päivälleen vuotta myöhemmin kuin iPhone 16e:n. Julkistuspäivä osuisi nyt torstaille, mikä on Applelle poikkeuksellista, sillä yleensä se esittelee uutuutensa maanantaisin, tiistaisin tai keskiviikkosin.

Julkistusajankohdasta kerrotaan liikkuvan tietoa kuori- ja lisävarustevalmistajien keskuudessa. Toistaiseksi tietoon kannattaa suhtautua varauksella, vaikka iPhone 17e:n lanseeraus helmikuun aikana näyttääkin hyvin todennäköiseltä.

Vuonna 2025 esitelty iPhone 16e täydensi iPhone 16 -sarjaa edullisempana vaihtoehtona sekä oli jatkoa iPhone SE -sarjalle.

iPhone 16e on sittemmin noussut varsin suosituksi, ja mukavaa suosiota on voi povata myös iPhone 17e:lle, joka on aiempien raporttien perusteella tuomassa yllättävän runsaasti uudistuksia.

Aiempien raporttien mukaan iPhone 16e:n näyttölovi on korvautumassa iPhone 17e:ssä Dynamic Island -reikäratkaisulla. Etupuoleltaan iPhone 17e tuleekin siis olemaan huomattavasti modernimpi kokonaisuus yhdessä huhuttujen pienempien reunusten kanssa.

Lisäksi analyytikko Jeff Pun aiemman raportin mukaan iPhone 17e saisi myös myös muissa iPhone 17 -puhelimissa ja iPhone Airissa ensiesitellyn 18 megapikselin Center Stage -etukameran, joka tarjoaa paremman kuvanlaadun ja neliömäisen kennomuotonsa ansiosta mahdollistaa kuvaamisen korkealaatuisesti pysty- tai vaakasuunnassa puhelinta kääntämättä.

Etupuolella iPhone 17e:ssä tapahtuisi siis kaikkiaan kolme huomionarvoista muutosta, jos ja kun huhut osoittautuvat todeksi.

Lisäksi The Informationin raportin mukaan iPhone 17e on saamassa MagSafe- ja Qi2-tuen, joka puuttui iPhone 16e:stä. iPhone 16e tuki jo langatonta latausta, mutta vain vanhan Qi-standardin mukaisesti ilman sisäänrakennettuja magneetteja. Muista iPhoneista magneettisen MagSafe- ja Qi2-latauksen mahdollistavat magneetit ovat löytyneet jo iPhone 12 -puhelimista alkaen.

Muuten iPhone SE -mallien ja iPhone 16e:n perinteen mukaisesti iPhone 17e:n odotetaan olevan varustettu iPhone 17:stä tutulla A19-järjestelmäpiirillä, joka tuo mukaan hieman lisää suorituskykyä – Applen mukaan A19:n pelisuorituskyky on jopa 20 prosenttia parempi kuin A18:ssa.

A19:n lisäksi japanilainen Macotakara-sivusto on raportoinut iPhone 17e:n olevan varustettu Apple C1X -modeemipiirillä, joka tukee jopa kaksinkertaisia tiedonsiirtonopeuksia 5G-verkossa verrattuna iPhone 16e:n C1-modeemiin, sekä Applen omalla Wi-Fi-, Bluetooth- ja Thread-piirillä N1:llä.

Muuten aiempien huhujen mukaan iPhone 17e on jatkamassa edelleen 6,1 tuuman OLED-näytöllä, jonka virkistystaajuus lienee yhä 60 hertsiä, kun muissa iPhone 17 -puhelimissa on 120 hertsin näyttö, sekä sisältävän edelleen 48 megapikselin takakameran.