Koeajossa Subarun kestosuosikki – karskin kuskin valinta

Subaru ei kuulu Suomessa suurimpien volyymimerkkien joukkoon, mutta sillä on ehdottomasti omat kannattajansa. 20-vuoden ikään kerennyt Forester on ollut vuodesta toiseen Subarun myydyin malli.

Tykkäsimme

Mukavuudesta

Laadukkaasta viimeistelystä

Moottorista

Emme tykänneet

Korkeista päästölukemista

Kaasupolkimen yliherkkyydestä

Valitse kaikki tarvitsemasi autoilun palvelut edulliseen kuukausihintaan.

Klikkaa All In One >>>

Hinta alkaen 34 943 €
Koeajoauto 54 601 €

Subaru on tunnettu ennen kaikkea bokserimoottoreista ja nelivetotekniikasta. Nämä kaksi piirrettä ovat tunnusomaisia kaikille malleille lukuun ottamatta takavetoista urheiluauto BRZ:aa.

Forester esiteltiin vuonna 1997, joten se lukeutuu katumaasturimarkkinoiden tienraivaajiin. Monista kilpailjoista poiketen Subaru ei ole tinkinyt Foresterin maasto-ominaisuuksista, ja vedosta huolehtii jatkuva ja symmetrinen neliveto. Forester kuuluukin luokassaan maastokykyisimpien autojen joukkoon, ja nykyisen korimallin kevyesti päivitetty versio esiteltiin muutama vuosi sitten.

Ominaisuuksiensa lisäksi Subaru on muutenkin keskimääräistä karskimpi laite. Keskikonsolista löytyvät kytkimet ja painikkeet ovat suurehkoja ja helposti käytettäviä. Ergonomia voisi olla parempikin, mutta kuljettajan paikalle on helppo kotiutua hetken tutustumisen jälkeen. Sisätilat hieman muovisen tuntuiset, mutta viimeistely on laadukasta. Tämäkin on asia, jonka oppii huomaamaan ja arvostamaan vasta hetken tuttavuuden jälkeen. Tutut vahvuudet ovat siis tallella.

Ensimmäisestä liikkeellelähdöstä alkaen huomio kiinnittyy todella herkkään kaasupolkimen vasteeseen. Pehmeä liikkeellelähtö vaatii keskittymistä, eikä tämä oikein edes sovi auton luonteeseen. Hurjan terävä vaste heti alussa antaa kuvan kovista menohaluista, mutta syvemmälle kaasua painettaessa ei sitten enää tapahdukaan asioita vastaavaan tahtiin. Tämä on yksi auton ärsyttävimmistä piirteistä ja tekee etenkin pysähtelevässä liikenteessä ajamisesti epämiellyttävää. Moottori itsessään on miellyttävä, mutta kulutus- ja päästölukemat ovat valitettavan korkeat. Ja tämähän näkyy myös suoraan auton hinnassa; autoveron osuus esimerkiksi koeajoauton kokonaishinnasta on yli 18 000 euroa!

Ohjaamosta on hyvä näkyvyys kapeiden A-pilarien sekä varsin taakse sijoitettujen peilien ansiosta.

Muuten Forester on varsin miellyttävä kumppani arkiliikenteessä. Alusta on pehmeähkö ja ohjaus kevyt. Etenkin maantiellä auto toimii mukavasti ja ohjauksen keveydestä huolimatta auto on suhteellisen suuntavakaa. Kauneusvirheenä alusta päästää välillä terävät saumat varsin suodattamattona läpi. Maaston puolella pehmeys ja keveys korostuvat, ja tekevät ajamisesta vaivatonta. Siellä myös jatkuva neliveto osoittaa etunsa, kun missään tilanteessa ei tarvitse odotella vedon siirtymistä pitäville pyörille.

Viime vuonna uusia Subaruja laitettiin kilpiin hieman vajaa 1 100, josta Foresterin osuus oli noin 500 autoa. Nyt suurimpana uudistuksena kauppaa vauhdittamaan Subaru tuo uuden varusteversion turboahdetun XT:n pariksi. Aikaisemmin turbokoneen yhteydessä on aina ollut ylellinen Exclusive-varustetaso, mutta nyt auto tulee tarjolla myös huomattavasti edullisempana (n. - 6 700 €) XT Sport -versiona. Merkittävimmät erot parhaaseen varusteluun ovat kattoluukun, avaimettoman käytön sekä nahkaverhoilun puuttuminen.

Forester on hieman vanhahtava kokonaisuus, mutta sillä on myös omat vahvuutensa. Subaru on epäilemättä yksi luokkansa maastokykyisimmistä tuotteista, se on kokonaisuutena varsin mukava, ja myös laatuvaikutelma on kiitettävä.

Subaru Forester XT nähdään Risto Virtasen testissä tv-kauden kuudennessa jaksossa, jonka ensiesitys on maanantaina 17.4. klo 22.35 MTV3-kanavalla. Jakson uusinta nähdään sunnuntaina 23.4. klo 15.30 MTV3-kanavalla.

MIKÄ Subarun kestosuosikin tehoversio.

KENELLE Turhaa hienostelua kaihtaville ja haastavissa oloissa liikkuville.

AJETTAVUUS Subarun ajettavuutta leimaa helppous. Ohjaus on tehostettu kevyeksi, minkä myötä myös paras tunto on hukattu. Alusta on isoissa heitoissa pehmeä, minkä myötä auto myös kallistelee varsin paljon. Terävät poikittaussaumat kuitenkin tuntuvat välillä yllättävän pintakovasti sisään. Kaupunkipyörittelyä ajatellen kulmikas muoto ja hyvä näkyvyys helpottavat auton käsittelyä. Maastoajoa varten autosta löytyy erillinen maastoon tarkoitettu X-Mode-ajotila, joka muuttaa kaasupolkimen reagointia, luistoneston toimintaa sekä aktivoi alamäkihidastimen.

SUORITUSKYKY Turbokoneessa on riittävästi voimaa Foresterin vaivattomaan liikutteluun. Vaihteisto myös hyödyntää hyvin vääntöä ja rauhallisessa ajossa kierrokset pysyvät matalalla. Syvempään kaasua painettaessa vaihteisto tekee virtuaaliset pykälät. Kaasunvaste on poikkeuksellisen terävä, mikä tekee etenkin pehmeistä liikkellelähdöistä yllättävän haastavia.

TILAT Subarun ohjaamo on tilava. Etenkin A-pilarit ovat nykyautoksi varsin sirot ja näkyvyys joka suuntaan on kiitettävä. Myös XT-version kattoluukku tuo valoa ohjaamoon. Kuljettajan paikalla penkkiin toivoisi hieman lisäsäätöjä, sillä nyt istuma-asento jää etenkin pidemmälle kuljettajalle varsin korkeaksi. Penkki voisi tarjota myös paremman sivuttaistuen. Myös takana on hyvin tilaa, mutta sielläkään penkki ei tarjoa juurikaan tukea.

MALLISTO Forester on tarjolla koeajetun bensaturbon lisäksi vapaasti hengittävällä 2,0-litraisella bensakoneella (147 hv) ja samankokoisella turbodieselillä (150 hv). Varustetasoja ovat X, XS, XE ja turboversion yksinoikeutena XT. Viimeisin on tarjolla vielä kahdella eri variaatiolla; Sport ja Exclusive. Kaksi pienempää moottoria ovat tarjolla portaattoman CVT-vaihteiston lisäksi manuaalilaatikolla, ja kaikki versiot ovat luonnollisesti nelivetoisia.

Subaru Forester 2,0 XT Exclusive CVT 
Polttomoottori
 1 998 cm3, B4 turbo
Teho 177 kW (240 hv) / 5 600 r/min
Vääntö 350 Nm / 2 400 r/min
Vaihteisto CVT-automaatti
Vetotapa Neliveto
0-100 km/h 7,5 s
Huippunopeus 221 km/h
EU-kulutus 8,5 l/100 km
CO2-päästöt 197 g/km
Mitat Pituus 4 595 mm, leveys 1 795 mm, korkeus 1 685 mm, akseliväli 2 640 mm
Omamassa 1 691 kg
Perävaunumassa jarruin 2 000 kg
Tavaratila 505-1 573 l

Kuvat: Mikko Autio

Lue myös:
50 vuotta Subarun vastaiskua