Ensituntuma: Hyundai lähtee tosissaan mukaan GTI-kisaan

Hyundai i30 Turbo on kiva perhesportti, mutta kovin urheilulliset sen geenit eivät vielä ole. Parempaa – huomattavasti parempaa – on kuitenkin luvassa.

Albert Biermann ymmärtää jotain urheilullisten autojen päälle. Mies on hankkinut kannuksensa sellaisessa sporttisten autojen virittämiseen keskittyneessä yrityksessä kuin BMW M GmbH. Hänen kädenjälkensä tuotekehityspäällikkönä on jättänyt jälkensä mm. sellaiseen autoon kuin BMW M3.

Takavetoisia sportteja elämäntyönään kehittäneellä miehellä on nyt kuitenkin edessään kuitenkin täysin uudet haasteet. Kirjaimissa hän on ottanut samalla askeleen ylöspäin: hänen osastonsa ei ole enää siis M vaan nykyisin N. Kyseessä on Hyudain uusi urheilullisempien autojen kehittämiseen keskittynyt osasto. Ja tämä on päivän teemamme tänään, ja samalla saamme ensituntumat tuon osaston ensimmäisestä tuotteesta eli Hyundai i30 N:stä.

Herra Biermann on tosissaan. Hyundai esittelee ensi vuonna täysin uuden i30:n, ja kehitystyön alla oleva rivakka perhesportti tulee perustumaan sen pohjalle. Auto on saanut jo tulikasteensa tänä vuonna Nürburgringin 24 tunnin kisassa, jossa se pääsi ilman ongelmia maaliin. Tehoa tästä kehitysversion kaksilitraisesta bensaturbosta otetaan irti noin 270 heppaa. Puhutaan siis varsin kiihkeästä autosta. Kauppoihin i30 N on tarkoitus saada ensi vuoden lopulla.

Kun kehitysversiossa on tehoa 270 heppaa, kysymys kuuluu, miten paljon paukkuja tuotantoversioon laitetaan. Herra Biermann ei suostu tätä kommentoimaan. 270 heppaa on kuitenkin sellainen luku, että sillä jo pärjää. Golf GTI:n Clubsportissa on tehoa saman verran ja Seat Leon Cupran tehokkaimmassa versiossa vielä hieman enemmän. Honda Civic Type R vie tehokisan jo kolmosella alkaviin lukemiin, jolloin mukaan astuvat vielä nelivetoiset VW Golf R sekä tuore Ford Focus RS.

Kisa perhesporttien luokassa on siis kovaa, ja mitään ei saa ilmaiseksi. Tämä tiedetään Hyundaillakin. Siksi myös auton alustarakenteita ja jousitusta viritetään jatkuvasti, jotta pohja olisi kunnossa mahdollisimman urheilullista kokemusta varten.

Urheilulliseen kokemukseen kuuluu myös tukeva kori, ja Biermannin mukaan vielä toistaiseksi nykyiseen sukupolveen perustuvan auton kori on sekin jo varsin jäykkä. Pariisin autonäyttelyssä syksyllä esiteltävän uuden i30:n kori on Biermannin mukaan kuitenkin vielä selvästi jäykempi.

Biermann todistaa tämän käytännössä. Hän ohjastaa vahvasti teipattua autoa Nürburgringiä kiertävillä kiharaisilla mutkateillä. Asfaltti on märkää, mutta Michelinin Pilot Sportit kokoa 225/40 ZR 18 näyttävät kyntensä. Pitoa tuntuu löytyvän. Testiauton mukautuva iskunvaimennus on sekin hyvin tehtäviensä tasalla. Auto istuu tukevasti tiessä kaikista tiukemmissakin neulansilmämutkissa.

Kokemus mutkissa on vaikuttava ilman sähköisesti ohjattua tasauspyörästöäkin. Sellainen on kuitenkin luvassa seuraavaan prototyyppiin. Se nostanee ajamisen hauskuutta vielä asteen verran lisää. Ja vasta siitä alkaa herra Biermannin todellinen haaste ja tulikoe…

Hyundai tietää, että autojen urheilullisuus on yhä merkittävä tekijä merkin imagoa rakennettaessa. Ja ensikokemus – vaikkaikin vain pelkääjän paikalta – osoittaa, että korealaiset ovat tosissaan.