iOS 10 tuo uusi kuvakkeita – pistooli korvautuu vesipyssyllä

Kuvankaappaus iOS 10:n beetasta. Suosituimmat emojit saavat iOS 10:ssä uutta ilmettä. Aiempi tasainen keltainen korvautuu hehkeämmällä lookilla.

Apple päivittää emoji-kuvakkeidensa valikoimaa yhtenä uudistuksena syksyllä laajaan jakeluun tulevassa iOS 10 -päivityksessään.

Lisäksi uudistuneet emojit ovat jo mukana rekisteröityneille sovelluskehittäjille julkaistussa neljännessä beetatestiversiossa iOS 10:stä.

Kokonaisuudessaan täysin uusia ja päivitettyjä emojeja on tulossa mukaan yli 100 kappaletta. Nykyisistä emojeista suosituimmat ovat saamassa uutta ilmettä.

Apple korostaa sen uusien emojien lisäävän monimuotoisuutta, esimerkiksi naishahmoja on tulossa mukaan lisää urheilija- ja ammattiemojien joukkoon ja ihmishahmoista mukana on lisävaihtoehtoja ihonvärille. Lisäksi mukaan tulee muun muassa sateenkaarilippu sekä vesipyssy, jolla Apple korvaa aiemman pistooliemojinsa. Apple on vastustanut uusia ase-emojeja, kuten kiväärin lisäämistä, rajusti ja aktivistiryhmä on vaatinut Applea poistamaan myös pistooliemojinsa, minkä se nyt omalla tavallaan tekeekin.

Eri versioita pistooli-emojista Emojipedista lisättynä Applen uudella, joka on vihreä leikkipyssy selkeästi erottuen aiemmasta. Microsoftilla pistoolin paikalla oli leluase jo Applea aiemmin.

Tuorein iOS 10:n beetaversio ei sisällä vielä kaikkia uusia Unicode 9 -standardin tuomia emojeja, mutta ne lisättäneen mukaan vielä myöhemmin.

Myös Google on uusimassatahollaan Androidin emoji-valikoimaa Unicode 9:n hengessä.

Alla Applen valitsemiapoimintoja uusista emojeista.

iOS 10:n uusia emojeja.

 

iOS 10:n uusia emojeja.