Haastattelussa Opelin pääjohtaja: ”Tuomme myyntiin sellaisia autoja, joita kukaan ei meiltä odota”

Twistingenistä kotoisin oleva 54-vuotias Karl-Thomas Neumann on ollut Opelin pääjohtaja nyt pari vuotta. Tätä ennen hän on ehtinyt johtaa Continentalia sekä VW:n toimintoja Kiinassa. Hän on saanut lyhyessä ajassa Opelin hyvään vauhtiin. Tämä vuosi tulee olemaan kolmas peräkkäinen kasvun vuosi, vaikka autoala on jatkuvasti suurien haasteiden edessä.

Karl-Thomas Neumann, tämän vuoden luvut näyttävät Opelin osalta aika hyviltä, oletteko tyytyväinen?
– Olemme oikealla tiellä. Olemme vasta alkutaipaleella uuden mallistomme kanssa. Karl on löytänyt ostajansa, ja uusi Astra on nyt kaupoissa. Siitä on jo kymmeniä tuhansia tilauksia. Uskon, että tuloksemme tulemaan olemaan tänä vuonna parempi kuin viime vuonna, ja että olemme myös voittaja markkinaosuuksia katsottaessa. Näin siitä huolimatta, että Euroopan tilanne on edelleen haastava, ja että Venäjällä autokauppa on suurissa vaikeuksissa.

Ovatko tilaukset Astrasta asiakkailta vai kauppialta?
– Sekä että, ja se on hyvä suunnan osoittaja. Kun kauppiaat tilaavat jotain autoa runsaasti, he tietävät sen olevan hyvän. He ovat tiedostaneet sen, miten ison askeleen olemme Astran kohdalla ottaneet.

Opel Karl.

Mokka myy myös hyvin. Se taitaa tuoda kassaan kivasti rahaa?
– Minua ilahduttaa erityisesti se, että Mokka täyttää asiakkaiden toiveita. Se on tyylikäs kompakti katumaasturi. Mokka on auttanut meitä muuttamaan ihmisten käsityksiä siitä, mitä Opel on. Sama tavoite on asetettu myös uudelle Astralle. Ja totta kai haluamme ansaita rahaa jokaisesta myydystä autosta. Tässä erityisesti uusi Astra on meille tärkeä tuote.

Olette kertoneet aiemmin, että ensi vuonna Opelin on tarkoitus tehdä jo voittoa. Tavoite on kova. Mainitsitte jo, että tilanne on Euroopassa haastava, eikä Venäjänkään tilanne ole hyvä. Pysyttekö silti tavoitteessanne?
– Kyllä. Olen verrannut Opelin tuloksen parannusta maratoniin, ja maratonin vaikeimmat kilometrit ovat aina ne viimeiset. Markkinat eivät ole kieltämättä kehittyneet, kuten odotimme. Oletimme, että Euroopan myynti kasvaisi hieman enemmän. Myös Venäjän kriisi oli yllätys. Myös valuuttakurssit ovat haastavia. Tästä huolimatta olemme jatkuvasti parantaneet tulostamme. Emmekä ole pelkästään päässeet tavoitteisiimme vaan jopa ylittäneet ne. Kaikki tämä vaatii vain kovaa työtä.

Ja uusi Astra on nyt kaupoissa. Minkälaisia odotuksia teillä on sen suhteen?
– Haluamme myydä selvästi nykyistä enemmän autoja ja kasvattaa markkinaosuuttamme. Uusi Astra on paras Opel, jonka olemme koskaan tehneet. Se kestää vertailun kaikkiin kilpailijoihin ja tarjoaa ominaisuuksia, joihin ei ole tässä kokoluokassa totuttu. Astraan saa edullisesti LED-Matrix-valot, tarjoamme uusia online-palveluita ja autoon saa myös hierovat istuimet. Myös uudet moottorit ovat erinomaiset. Astra ei ole pelkästään hyvä auto, se on monilla osa-alueilla jopa mittatikku muille. Ajan itse Astralla joka päivä, ja se tarjoaa minulle paljon hyviä hetkiä.

Opel Insignia.

Entä mitä on luvassa Astran jälkeen? Myös kilpailijanne laajentavat tällä hetkellä mallistojaan. Monilla heistä on mallistossaan myös hyviä ja Mokkaa kokoluokkaa isompia katumaastureita.
– Edessä on Opelin historian suurin malliston laajennus. Vuosien 2016 ja 2020 välillä tuomme myyntiin 29 uutta automallia. Se tarkoittaa myös useampaa katumaasturia sekä crossover-mallia. Moni tykkää istua autossa hieman ylempänä mutta haluaa silti urheilullisen ajokokemuksen. Siksi Merivan ja Zafiran seuraajat toteutetaan kokonaan uudella konseptilla. Vuosikymmenen lopulla esittelemme myös uuden lippulaivan Insignian rinnalle. Se tulee olemaan katumaasturi, joka valmistetaan Rüsselsheimissa. Tuon auton avulla viemme Opelin teknologian aivan uudelle tasolle.

Kun puhutte useammista katumaastureista ja crossovereista, Mokkasta voisi kuvitella myös erilaisia versioita…
– Kaikkeahan voi aina kuvitella… Pitää kuitenkin muistaa, että valmistamme jo nykyisellään yli miljoona autoa vuodessa, ja että mallistomme ovat jo laaja. Emme voi pelkästään kokeilla jotain kokeilemisen vuoksi. Autolle pitää olla olemassa selvä kysyntä.

Opel Astra.

Jos ette kokeile rohkeasti uutta, kuinka voitte odottaa voimakasta kasvua?
– En sanonut, ettemme esittele kokonaan uusia malleja. Tuomme myyntiin myös sellaisia autoja, joita kukaan ei meiltä odota. Kehityksen alla on esimerkiksi täyssähköauto. Nyt on kuitenkin vielä liian aikaista puhua noista uusista enempää. Tavoitteenamme on kahdeksan prosentin markkinaosuus Euroopassa vuoteen 2022 mennessä. Investoimme siksi tällä hetkellä paljon mallistojen laajentamiseen.

Tuolla ulkona pyörivät jo uuden Insignian ensimmäiset prototyypit keräämässä testikilometrejä. Mitä voitte kertoa alkuvuonna 2017 myyntiin tulevasta Insignian seuraajasta?
– Ainakin sen, ettemme ole vielä kertoneet, milloin se tulee myyntiin. En kommentoi veikkaamaanne ajankohtaa vielä mitenkään. Milloin tuo auto tuleekaan sitten myyntiin, se tulee olemaan erinomainen tuote. Harppaus on samanlainen kuin teimme uuden Astran kanssa. Uusi Insignia tarjoaa erinomaiset sisätilat ja se on muotoiltu kauniisti. Näin oli jo Monza-konseptissa. Ja kun edellinen Insignia aloitti kokonaan uuden tyylisuunnan Opelilla, sen seuraaja esittelee jälleen uuden muotokielen. Ja yhden asian pystyn jo paljastamaan: verkottuminen. Uuden Insignian ohjaamo tulee olemaan todella upea.