Windows 10 Mobile viivästyy taas – huhumylly Microsoftin ympärillä kiihtyy

Microsoftin tuote- ja ohjelmistojulkaisut pyörivät tällä hetkellä hurjassa huhumyllyssä, ja tuntuu siltä, että yhtiöltä voi tulevaisuudessa odottaa melkein mitä tahansa. Yhtiön on sanottu julkaisevan uuden Lumia-mallin helmikuussa, ja kyseinen puhelin saattaa jopa jäädä Microsoftin viimeiseksi Lumiaksi. Lisäksi yhtiön on jo usean kuukauden ajan odotettu julkaisevan Windows 10 Mobile -päivityksen vanhemmille Lumioille, mutta sen julkaisu viivästyy edelleen. Hurjimmissa huhuissa on myös väläytelty, että Microsoft lopettaisi Windows 10 Mobilen kehittämisen.

Windows 10 Mobile -käyttöjärjestelmä on jo virallisesti käytössä Microsoftin uusimmissa Lumia 550-, 950- ja 950 XL -malleissa. Monet vanhemman Lumian omistajat taas ovat ladanneet sen testiversion Windows Insider -ohjelman kautta, mutta virallinen päivitysversio uudesta käyttöjärjestelmästä on viivästynyt jo useaan otteeseen. VentureBeat kertoo saaneensa haltuunsa sähköpostin, jonka mukaan päivitysversion julkaisua tullaan siirtämään edelleen. Tällä hetkellä puhutaan helmikuun alkupuolella tai puolivälissä tapahtuvasta julkaisusta. Positiivisena puolena toki on se, että Microsoft aikoo karsia viat käyttöjärjestelmästä varsin perusteellisesti ennen virallista julkaisua.

Windows 10 Mobilen tulevaisuus on mielenkiintoinen kysymys. Huhuissa on mainittu, että ensi kuussa julkistettava Lumia 650 saattaisi jäädä viimeiseksi Lumiaksi. Venäjältä kantautuu kuitenkin hurjaa huhua. SuomiMobiili-blogi kertoo venäläisraportista, jonka mukaan Lumia 650 jäisi paitsi viimeiseksi Lumiaksi, myös viimeiseksi Microsoftin Windows 10 Mobile -laitteeksi, sillä yhtiön väitetään lopettavan käyttöjärjestelmän kehittämisen. Mikäli venäjänkielisen artikkelin Google-käännöksen oikein ymmärsin, kerrotaan tekstissä, että Microsoftin Surface-tiimin kehittämä tuleva huippupuhelin käyttäisi Intelin suoritinta ja käyttöjärjestelmänä olisi Windows 10 Mobile -version sijaan tietokoneversio. Venäläisraporttiin Mobilen kehitystyön päättymisestä kannattaa toki suhtautua varauksella.