WhatsAppin perustaja jättämässä yhtiön – laajoja erimielisyyksiä omistaja Facebookin kanssa

WhatsAppin perustajiin lukeutuva Jan Koum on jättämässä yhtiönsä, kertoo Washington Post. Taustalla on vakavia erimielisyyksiä pikaviestipalvelun omistajan, Facebookin kanssa.

Sisäisten lähteiden mukaan Koumin lähtöpäätökseen vaikuttivat Facebookin aikeet heikentää WhatsAppin salausta ja mahdollisesti hyödyntää sovelluksen keräämie käyttäjätietoja esimerkiksi mainontatarkoituksiin. Koumin mukaan nyt on tullut hänen aikansa poistua kuvioista, ja niin ikään erota Facebookin johtokunnasta.

Koum on kertonut päätöksestään alaisilleen sekä Facebookin että WhatsAppin puolella ja ilmaantunut viime aikoina yhä harvemmin ja harvemmin kokoustamaan muun johtoportaan kanssa. Tarkkaa päivänmäärää miehen lähdölle ei kuitenkaan toistaiseksi tiedetä, kuten ei myöskään mahdollista korvaajaa.

WhatsAppin perustajajäsen Jan Koum.
WhatsAppin perustajajäsen Jan Koum.

WhatsAppin perustajat Jan Koum ja Brian Acton ovat alusta alkaen luvanneet pitää tietoturvan ja yksityisyyden kaikkein korkeimmassa prioriteettiasemassa, ja pikaviestimeen lisättiinkin päästä päähän -salaus jo vuonna 2016. Facebookin perustaja Mark Zuckerberg kommentoi Koumin lähtöpäätöstä kiittelemällä ”korvaamattomasta avusta salaustekniikan opettamisessa”.

Alun perin varsin pienellä budjetilla kehitetty WhatsApp myytiin Facebookille vuonna 2014. Kauppahinta oli huikeat 19 miljardia dollaria.

Brian Acton ehti jättää eroanomuksensa jo aiemmin.
Brian Acton ehti jättää eroanomuksensa jo aiemmin.

Koumin aika tuli nyt, mutta Acton ehti lähteä WhatsAppista jo aiemmin. Signal-pikaviestimeen varojaan keskittänyt ohjelmoija heitti niin ikään bensaa liekkeihin Facebookia ravistelleen tietovuotoskandaalin aikana aiemmin tänä vuonna kehottaessaan kansaa lopettamaan palvelun käytön kokonaan.

Lähtönsä jälkeen Koum aikoo keskittää energiansa muihin intohimon kohteisiinsa ja unohtaa ohjelmoinnin ainakin joksikin aikaa. Vastaisuudessa miljardööri kuluttaa aikaansa muun muassa Porsche-kokoelmansa kartuttamisen ja ultimaten pelailun parissa, hän kirjoittaa Facebook-päivityksessään.