Valvontakameroiden valmistaja kohun keskellä: yrittää kiistää vakavan aukon vastoin totuutta

Valvontakameroita valmistava Eufy on joutunut pinteeseen tietoturva-aukkojen paljastuttua.

Yhtiö ei myönnä ongelmia, vaan on päättänyt kiistää kaiken.

Muun muassa valvontakameroita ja älykkäitä ovikelloja valmistavan Eufyn toiminnasta paljastui hiljattain pahoja epäkohtia, kun ilmeni, että kamerat tallentavat tietoja pilvipalveluihin luvattuaan käyttäjille ensin muuta.

Mikä pahinta, useat tahot ovat 9to5Googlen mukaan todenneet, että suoraa videokuvaa saattoi joissakin tapauksessa myös katsella ulkopuolisilla sovelluksilla, kuten VLC-mediasoittimella.

Eufyn reaktio hankalaan tapaukseen on tehnyt tilanteesta entistä kiusallisemman. Yhtiö on vähätellyt niin kutsuttua pilviongelmaa ja yksinomaan lisännyt sovellukseensa ilmoituksen, jossa mainitaan omien videoiden esikatselunäkymien hyödyntävän ”hetkellisesti pilvipalveluita paremman kokemuksen tarjoamiseksi”.

Yhtiö on lisäksi väittänyt, että pilveen tallennetut videosisällöt ovat täysin turvassa, vaikka useat lähteet todistavat muuta.

”Ei ole mahdollista käynnistää suoratoistoa ja katsoa reaaliaikaista videosyötettä kolmannen osapuolen sovelluksella, kuten VLC:llä”, Eufy kommentoi The Vergelle huolimatta siitä, että monet tahot ovat todistetusti onnistuneet katselemaan syötteitä asiaankuulumattomilla tavoilla.

Nyt Eufy siis huomauttaa sovelluksessaan käyttävänsä ”hetkellisesti” pilvipalveluita käyttökokemusta parantaakseen. Tallenteiden tietoturvaongelmia se ei sen sijaan myönnä, todisteista huolimatta.

Eufyn valvontakameroita sekä älykkäitä ovikelloja on myynnissä myös Suomessa.