WarnerMedian suoratoistopalvelu HBO Max on avautunut tänään Suomessa.
Alun perin HBO Max julkaistiin Yhdysvalloissa toukokuussa 2020 ja Suomi kuuluu ensimmäisiin maihin Euroopassa, joissa palvelu julkaistaan.
HBO Max sisältää jo Suomessa entuudestaan HBO Nordic -suoratoistopalvelun kautta tutut HBO:n sisällöt sekä lisäksi WarnerMedian muita Warner Brosin elokuvia ja televisiosarjoja, alkuperäissarjoja kuin myös vielä muita lisensoituja sisältöjä, mukaan lukien DC ja Cartoon Network -sisällöt.
HBO Maxin hinta Suomessa 8,99 euroa kuukaudessa, joka on edullisempi hinnoittelu verrattuna esimerkiksi HBO Nordicin aiempaan 10,95 euron kuukausihintaan.
Lisäksi avajaistarjouksena HBO Max on saatavilla uusille tilaajille 30. marraskuuta asti tehtävien tilausten osalta pysyvällä 50 prosentin alennuksella voimassa olevasta normaalihinnasta, mikä tarkoittaa tilauksen maksavan toistaiseksi vain 4,49 euroa kuukaudessa. Tarjoushinta on saatavilla HBO Maxin verkkosivulla sekä lisäksi Google Playn, LG:n, Xboxin ja PlayStationin kautta.
Lisäksi HBO Nordic -tilaajat voivat hankkia HBO Maxin vuositilauksen julkaisun yhteydessä 69,99 euron erikoishintaan. Olemassa olevat HBO Nordic -tilaukset muuttuvat tänään 26. lokakuuta HBO Max -tilauksiksi. Katselua voi jatkaa lataamalla uuden sovelluksen.
HBO Maxia voi katsella iPhonella ja iPadilla, Android-puhelimilla ja -tabletilla, Apple TV:llä, Android TV:llä, Chromecastilla, Samsung TV:llä, LG:llä, Chrome OS:llä, macOS:lla, Windows PC:llä sekä pelikonsoleilla (PS5, PS4, Xbox Series X ja S ja Xbox One). Tilille voi luoda viisi erillistä käyttäjäprofiilia ja katselu onnistuu kolmella laitteella samanaikaisesti. Sisältöjä voi myös ladata offline-tilassa katseltavaksi.
Osa HBO Maxin sisällöstä on saatavilla 4K- ja HDR-laadulla sekä 5.1- ja Dolby Atmos -tilaäänellä.
HBO Maxin taustalla toimiva WarnerMedia on operaattoriyhtiö AT&T:n omistama mediayhtiö, aiemmin nimeltään Time Warner. WarnerMedia on yhdistymässä toukokuussa ilmoitetun suunnitelman mukaisesti Discoveryn kanssa uuden Warner Bros Discovery -yhtiön luomiseksi. Kesäkuun 2021 lopussa kaapeli-tv-kanava HBO:lla ja HBO Maxilla oli yhteensä eri tilaustavoilla yhteensä 67,5 miljoonaa tilaajaa.
HBO Maxin lanseeraus ei ole ainoa jo tiedossa oleva muutos suoratoistopalveluissa Suomessa, sillä mediajätit Comcast ja ViacomCBS kertoivat myös elokuussa omalta osaltaan aikovansa yhdistää vuoden 2022 aikana voimansa Euroopassa uuden SkyShowTime-suoratoistopalvelun muodossa. Se korvaa Suomessa ViacomCBS:n tähänastisen Paramount+:n.