Twitter testaa uutta GIF-ominaisuutta

Twitter on aloittanut omassa mobiilisovelluksessaan uuden ominaisuuden testauksen. Kyseessä on GIF-näppäin, jonka avulla GIF-kuvien julkaiseminen on aiempaa helpompaa. Näppäimen kautta käyttäjä voi selailla valmiiksi tehtyjä GIF-kuvia, jotka ovat lajiteltu esimerkiksi tunteiden tai tilanteiden mukaan. Asiasta uutisoi TechCrunch.

GIF-kuvat ovat yleisesti lisänneet suosiotaan viime aikoina paljon. Esimerkiksi Facebookin Messengerissä on voinut jo jonkun aikaa lähettää erilaisten näppäimistöjen, kuten Giphyn, avulla GIF-kuvia ystävilleen.

TechCrunch kysyi Twitteriltä GIF-näppäimen testaukseen liittyen ja saivat vastaukseksi alla olevan GIF-kuvan.

Monet käyttäjät ovat jo huomanneet Twitterin uuden ominaisuuden. Pääosin palaute on ollut positiivista ja useat käyttäjät ovatkin olleet innoissaan uudesta ominaisuudesta.