Tiedot vahvistuvat: Apple on poistamassa iPhonesta kotinäppäimen

Apple on poistamassa iPhonestaan siinä alusta asti vuodesta 2007 mukana olleen kotinäppäimen – mutta vasta ensi vuonna, raportoivat nyt Mark Gurman ja Gareth Allan Bloombergilta.

Raportin mukaan Applen uusi iPhone-design keskittyy enemmän näyttöön. Jo aiempien huhujen mukaan Apple olisi laittamassa iPhonen ensi vuonna täysin uusiksi: luvassa olisi uusi design, joka olisi jälleen lasipintainen myös takaa, näyttötekniikaksi tulisi ensi kertaa AMOLED ja samalla näyttövoisi kaartua laitteen reunoille. Ilmeisesti tarkoitus on myös integroida Touch ID -sormenjälkitunnistus osaksi näyttöä – tavalla tai toisella. Kokonaisuutena muutokset poistavat tarpeen erilliselle kotinäppäimelle.

Wall Street Journal raportoi jo aiemmin Applen aikeista luopua kotinäppäimestä.

Bloombergin tuore raportti käsitteli laajemmin Applen suunnitelmia tuoda Japanissa käytössä oleva FeliCa-mobiilimaksustandardi osaksi iPhonea. FeliCan kehitti alun perin Sony ja sitä käytetään Japanissa muun muassa julkisessa liikenteessä. Tuki Japanissa NFC:n sijaan suositulle FeliCalle on tulossa iPhoneen joko jo tämän vuoden uutuuksissa tai ensi vuonna.

Myös tämän vuoden uusien iPhone-mallien odotetaan jo uudistavan kotinäppäintä. Näppäimen toteutus muuttuisi Maceista tutun Force Touch -taso-ohjaimen kaltaiseksi eli se ei enää fyysisesti painuisi, vaan painalluksesta viestittäisiin värinävasteella.

Ennen ensi vuonna luvassa olevaa laajaa iPhone-muutosta, ovat tämän vuoden iPhonet säilyttämässä pitkälti iPhone 6s -malleista tutut linjat. Ulkoisesti suurimmat erot liittyvät takakameroiden muutoksiin sekä taka-antennijuovien ja 3,5 millimetrin kuulokeliitännän poistumiseen.

iPhone-julkistusta odotetaan 7. päivälle syyskuuta.