Tässä tulee Mico - Microsoftin Copilot sai oman virtuaalihahmonsa

Copilotin äänitilalla on nyt oma, käyttäjien tiedusteluihin vastaava hahmonsa. Mico on jo ensimmäisten käyttäjien saatavilla.

Microsoft Copilotia voi käyttää joko tekstiä kirjoitellen tai ääneen puhellen, ja jatkossa äänitilaa tähdittää uusi virtuaalihahmo Mico. Keltainen, pehmeän oloinen ja ilmassa leijuva Mico on sympaattinen ilmestys, jonka huulet liikkuvat ja ilmeet vaihtuvat sen vastaillessa käyttäjien kyselyihin.

Ilmeikäs Mico eläytyy tekoälyn tuottamiin vastauksiin.

Copilotin äänitila toimii siis myös vastaisuudessa samalla tavalla kuin tähän asti, mutta Mico-avustaja tuo käyttökokemukseen oman vivahteensa. Oletuksena käytössä olevan Micon voi toki myös kytkeä pois päältä, mikäli tyhjä, pelkistetty Copilot miellyttää enemmän, Microsoft huomauttaa.

Learn Live -tilassa Micolle puetaan silmälasit.

Nimensä acustaja lienee saanut sanojen Microsoft ja Copilot ensimmäisistä kirjaimista, ja Micon ohella Copilotiin esiteltiin samalla äänitilaa tukeva oppimistavustaja. Learn Live -tilaa käytettäessä virtuaalihahmo pukee päähänsä opettajahenkiset kakkulat.

Microsoftin tavoitteena on lisätä Copilot-avustajalleen omaa persoonaa Mico-hahmon avulla ja täten rohkaista ihmisiä viestimään tietokoneensa kanssa ääneen puhellen. Hahmo on jo julkaistu ensimmäisille käyttäjille Yhdysvalloissa.