Striimaatko pelejä Playstation 3:lla? Ilo loppuu ensi kesänä

Sony on päättänyt lopettaa Playstation Now -striimauspalvelun tuen PS3-konsolille ensi elokuun 15. päivästä lähtien. Tämän jälkeen Now-palvelua voi käyttää vain uusimmalla Playstation 4 -konsolilla ja PC-tietokoneella. Tuki päättyy myös käsikonsoli PS Vitalle ja tällä hetkellä tuetuille Bravia-älytelevisioille. Tuen päättyminen koskee vuodesta 2013 alkaen hankittuja Sony Bravia-televisioita sekä kaikkia Samsungin tv-malleja.

Sonyn linjaus ei tule yllätyksenä, sillä sen on odotettu siirtävän painopistettä yhä enemmän uusimpaan konsoliinsa ja sen palveluiden kehittämiseen.

Sony kehottaa käyttäjiä varmistamaan, ettei Now-palvelun asetuksissa ole enää jatkossa annettu lupaa automaattiselle veloitukselle. Tällä estetään mahdolliset ylimääräiset veloitukset. PS Now -palvelu käyttää nykyisin yhden tai kolmen kuukauden laskutuskausia.

Fyysisten PS3-pelien pelaajilla ei ole vielä hätää, sillä Sony on aikaisemmin kertonut julkaisevansa PS3-pelejä vielä usean vuoden ajan.