Samsungin älykellot saamassa iPhone-tuen

Samsung ilmoitti jo pitkän aikaa sitten, että sen Gear S2 -älykello olisi saamassa tuen Applen älypuhelimelle, mutta ilmoitusta seurasi useiden kuukausien hiljaiselo. Töitä on taustalla kuitenkin paiskittu, sillä nyt Samsung on kotimaassaan Etelä-Koreassa aloittanut beetatestausohjelman Gear S2:n sekä Gear Fit 2:n iOS-tuelle.

Samsung on testiryhmälle julkaissut beetaversion iOS-sovelluksesta, jonka avulla iPhonen voi yhdistää viime syksynä julkaistuun Gear S2 -älykelloon tai tänä kesänä julkaistuun Gear Fit 2 -aktiivisuusrannekkeeseen. Vapaaehtoiset testiohjelman jäsenet antavat palautetta, jonka pohjalta sovellusta edelleen kehitetään, kertoo SamMobile.

Sovelluksen virallisen julkaisun aikataulusta ei vielä ole tietoa, mutta beetatestaus jatkuu 19. syyskuuta asti. Koska sovellus on jo beetavaiheessa, lienee virallinen julkaisukinlähellä. Samsungin odotetaan esittelevän uuden Gear S3 -kellon elokuun lopussa, joten sen myyntiintulo voisi hyvin ajoittua samoihin aikoihin iOS-sovelluksen virallisen julkaisun kanssa.