Uusi verkkokauppa Teknavi.com

Samsung-puhelinten ohjelmistoa voi nyt kustomoida laajemmin - Good Lock -sovellus tuli saataville Suomessakin

Samsung on tuonut Good Lock -sovelluksensa myös Suomeen.

Kuka hyvänsä voi nyt mukauttaa oman Galaxy-älypuhelimensa käyttöliittymää.

Good Lock on sovellus, joka mahdollistaa Samsungin One UI -käyttöliittymän mukauttamisen monella tavalla. Käyttävät voivat esimerkiksi järjestellä uudelleen kameraa, vaihdella teemamaisia tyylivaihtoehtoja ja valita mieleisensä ulkoasut siirtymäpainikkeille.

Valittavissa on myös valmiita paletteja, jotka auttavat käyttöliittymän piristämisessä esimerkiksi taustakuvien värimaailmaa käyttämällä. Niin ikään sovelluskuvakkeisiin ja jopa virtuaalinäppäimistön korosteisiin voi vaikuttaa haluamallaan tavalla.

Pelkkien käyttöliittymämukautusten ohella Good Lock sisältää uusia mahdollisuuksia vaikkapa ilmoituksiin ja yhden käden käyttöön. Sovellus sisältää erilaisia lisälatauksia, joilla puhelimensa käyttökokemusta voi virkistää todella monipuolisesti.

Good Lockin käyttö on ilmaista, mutta sovellus sisältää myös maksullisia lisäosia.

Good Lock on ollut saatavilla jo hyvän aikaa, mutta vain muutamissa maissa, ja nyt se on viimein julkaistu laajemmin. Sovelluksen voi ladata Samsungin Galaxy Store -kauppapaikasta, ja toimiakseen se vaatii Galaxy-älypuhelimen.

Good Lockin saapumisesta Suomeen kertoi ensimmäisenä Puhelinvertailu.com-sivusto.