Samsung julkisti jo Galaxy-laitteiden seuraavan merkittävän päivityksen: One UI 8:n ensimmäinen beetatestiversio julkaistu

Samsung on aloittanut Android 16 -käyttöjärjestelmäversioon perustuvan One UI 8 -ohjelmistonsa julkisen beetatestauksen.

Samsung aloitti vasta huhtikuussa Android 15 -pohjaisen One UI 7 -ohjelmistonsa tuomisen päivityksenä eri laitteilleen, joten One UI 8:n ensimmäinen beeta tuli alle kaksi kuukautta myöhemmin.

Google on omalta osaltaan julkaisemassa Android 16:n kesäkuussa kiihdytettyään omaa julkaisuaikatauluaan. Viime vuosina uudet Android-versiot on perinteisesti julkaistu syksyisin.

One UI 7:n julkaisussa Samsungilla keski poikkeuksellisen pitkään Android 15:n jälkeen, koska Android 15:n uudistusten lisäksi Samsung teki myös merkittäviä muutoksia käyttöliittymään monien muiden omien uudistustensa ohella.

One UI 8 on One UI 7:ään verrattuna pienempi päivitys uudistuksiltaan.

One UI 8:n beeta on aluksi saatavilla Galaxy S25 -puhelimille Etelä-Koreassa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Saksassa 28. toukokuuta alkaen. Testaajiksi haluavat voivat ilmoittautua Samsung Members -sovelluksen kautta.

Samsung on jo aiemmin vahvistanut aikovansa julkaista One UI 8:n kesällä. Tarkemmin julkaisu ajoittuu Samsungin mukaan seuraavan sukupolven taittuvanäyttöisten puhelinten lanseerauksen yhteyteen kesällä, jonka jälkeen saatavuus laajenee vaiheittain muille laitteille.

One UI 8 tuo useita tekoälypohjaisia parannuksia ja uudistuksia tarjoten personoituja, proaktiivisia ehdotuksia. Lisäksi Samsungin mukaan käyttökokemusta on lisäksi räätälöity paremmin eri laitemuodoille.

”Älykäs multimodaalisuus mahdollistaa luonnollisen ja saumattoman kommunikoinnin tekoälyn kanssa, joka ymmärtää, mitä katsot tai seuraat sillä hetkellä. Päivitetty käyttökokemus on optimoitu Galaxy-tuotevalikoiman uniikeille muodoille, mikä parantaa päivittäistä tuottavuuttasi ja tehokkuuttasi”, Samsung kuvailee.

One UI 8 on suunniteltu ymmärtämään paremmin käyttäjän tietoja, joiden perusteella se voi tarjota räätälöityjä ehdotuksia. One UI 7:ssä ensiesitellyt Now Bar -palkki sekö Now Brief -katsaus tarjoavat entistä enemmän personoituja tietoja ja vinkkejä.

Tekoälyn lisäksi One UI 8 tuo usempia muita parannuksia.

One UI 8 tuo parannuksia Reminder-sovellukseen ja Quick Share -pikajakoon.
One UI 8 tuo parannuksia Reminder-sovellukseen ja Quick Share -pikajakoon.

Bluetooth LE Audion Auracast-jako-ominaisuus, joka mahdollistaa äänen lähettämisen lähdelaitteesta suureen määrään äänentoistolaitteita, voidaan ottaa käyttöön QR-koodilla tai jaetulla linkillä. Tämä mahdollistaa esimerkiksi Galaxy Buds3 -kuulokkeilla ja tai kuulokojeilla liittymisen kuuntelemaan ääntä ilman monimutkaisempaa käyttöönottoa.

Samsung uudistaa One UI 8:n myötä myös huoltoprosessia. Samsung-tilin kautta toimiva QR- ja NFC-pohjainen tunnistautuminen huollossa mahdollistaa helpomman asioinnin. Aluksi ominaisuus on tuettu 36 maassa.

Samsungin Reminder-sovellus puolestaan päivittyy One UI 8:ssa uudistetulla käyttöliittymällä, joka on Samsungin mukaan entistä intuitiivisempi. Käyttäjät voivat hallita muistilistoja keskitetysti, jakaa tehtävälistoja sekä ja lisätä muistutuksia puhumalla.

One UI 8 helpottaa myös tiedostojen jakamista. Quick Share -pikajakotoiminnon voi aktivoida yhdellä painalluksella pika-asetuksista.