Sammuuko iPhone 6s -puhelimesi yllättäen? Apple aloitti akkujen vaihto-ohjelman viallisille puhelimille

Apple on aloittanut uuden korjausohjelman iPhone 6s -puhelimille. Applen mukaan ”erittäin pieni määrä” iPhone 6s -puhelimia voi yllättäen sammua.

Ongelman kerrotaan koskevan vain syys-lokakuussa valmistettuja iPhone 6s -puhelimia rajoitetusti tiettyjen sarjanumerojen välillä. Apple ei sivuillaan tarjoa mahdollisuutta oman iPhone 6s:n sarjanumeron tilanteen tarkistamiseen, vaan kehottaa ongelmia kokeneita asiakkaita ottamaan yhteyttä Applen valtuuttamaan viralliseen huoltoliikkeeseen.

Käytännössä oma iPhone 6s voi kuulua vaihto-ohjelman piiriin jos sen on hankkinut uutena viime syksynä tai loppuvuodesta.

Ongelmalliseen iPhone 6s:ään vaihdetaan akku maksutta. Tosin Apple huomauttaa, että jos puhelimessa on muuta vikaa – esimerkiksi rikkinäinen näyttö – täytyy se hoitaa ensin kuntoon ennen akun vaihtoa.

iPhone 6s:n akun aiheuttamiset sammumiset eivät aiheuta Applen mukaan turvallisuusongelmaa.

Akkuja vaihdetaan ohjelman perusteella 3 vuoden ajan ensimmäisestä myynnistä eli aikaa vaihtaa ongelmallisen iPhone 6s:n akku on syksylle 2018 asti.

Lisäksi Apple toteaa, että jos omaan iPhone 6s:ään on jo aiemmin vaihdettu maksullisena palveluna akku, voi Appleen ottaa yhteyttä rahojen saamiseksi takaisin.

Hiljattain Apple kertoi myös iPhone 6 Plussan ”kosketustaudin” korjausohjelmasta, joka kuitenkin on maksullinen.