Pokémon GO Plus -ranneke viivästyy syksyyn

Pokémon GO on iskeytynyt kaiken kansan tajuntaan ennennäkemättömällä tavalla ja saavuttanut suorastaan uskomattoman suosion. Mahdollisesti juuri siksi Nintendon aiemmin lupailema oheislaite onkin viivästymässä syksyyn.

Nintendo on julkaisemassa innokkaille Pokémon GO -pelaajille tarkoitetun rannekkeen, joka kytkeytyy Bluetoothilla puhelimeen ja auttaa löytämään pokémoneja ja pokéstoppeja ilman, että peliä täytyy jatkuvasti pitää auki puhelimen näytöllä. Pokémon GO Plus -nimisen rannekkeen oli tarkoitus tulla myyntiin kesän aikana, mutta nyt Nintendo on Twitterissä ilmoittanut, että ranneke saapuu myyntiin vasta syyskuussa.

Tarkempaa syytä rannekkeen viivästymiselle ei ole kerrottu, mutta mahdollisia vaihtoehtoja on useita. Yksi mahdollisuus on, että pelin suosio on päässyt yllättämään valmistajan, eikä ranneketta haluta tuoda myyntiin pienissä erissä. Toinen mahdollisuus on, että valmistaja haluaa tuoda rannekkeen samalla kertaa sekä iOS- että Android-käyttäjille. Nintendo ilmoitti aluksi rannekkeen toimivan iOS-puhelimien kanssa, ja että Android-tuki on vielä työn alla. Niinpä saattaa olla, että ranneke halutaan tuoda myyntiin vasta siinä vaiheessa, kun se tukee kunnolla molempia alustoja. Kolmas vaihtoehto tietysti on se, ettei ranneke yksinkertaisesti ole vielä valmis julkaistavaksi.

Otusten löytämisessä ja kaappaamisessa auttavan rannekkeen hinnaksi Yhdysvalloissa on kerrottu 34,99 dollaria. Suomessa laite on ennakkomyynnissä vajaan 50 euron hinnalla.

The #PokemonGO Plus accessory will arrive in Sept. instead of the originally expected end of July. Thanks for your patience, Trainers!

— Nintendo of Europe (@NintendoEurope) July 27, 2016