Parhaat suomalaiset mobiilipalvelut valittiin - tänä vuonna pärjäsivät liikennepalvelusovellukset

Perinteinen parhaiden suomalaisten mobiilipalvelujen valinta on jälleen tältä vuodelta suoritettu. Palkinnot voittajille jaettiin tänä vuonna SuomiAreena-tapahtuman yhteydessä Porissa.

Eri liikkumismuodot käteväksi palvelukokonaisuudeksi yhdistävä matkasovellus Whim palkittiin suurimman kansainvälisen potentiaalin omaavana palveluna ja se vei pääpalkinnon Paras Mobiilipalvelu 2017 -kilpailussa.

Valtakunnallisessa kilpailussa oli kahdeksan sarjaa ja se toteutettiin yhteistyössä Digital Forum Finland ry:n, Ohjelmistoyrittäjät ry:n ja useiden elinkeinoelämän toimijoiden kesken. Myös Mobiili.fi ja MTV ovat Paras mobiilipalvelu -kilpailun kumppaneita. Tuomariston puheenjohtajana toimi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

”Laadukas käyttäjälähtöinen palvelutuotanto on keskeinen tekijä sekä kansallisen digiloikan että kansainvälisen kilpailukykymme kannalta. Kilpailuun osallistuneiden palveluiden korkea taso todistaa osaltaan maamme kuuluvan digitalisaation eturintamaan. Erityisen ylpeitä voimme olla osaamisesta, jota Suomesta löytyy uudenlaisiin liikkumispalveluihin sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien palveluiden saralta, koska suomalaisten arjen sujuvoittamisen lisäksi näiltä aloilta löytyy myös valtava globaali markkinapotentiaali”, toteaa Berner.

Parhaan kansainvälisen potentiaalin omaavana palveluna palkittu Whim on helsinkiläisen kasvuyrityksen MaaS Global Oy:n kehittämä ja se ilmentää maailmanlaajuista ”liikkuminen palveluna” – trendiä. Whim-sovelluksen avulla voi kiinteään kuukausihintaan käyttää sekä julkista liikennettä että tietyn määrän niin taksia kuin vuokra-autoakin. Palvelu siis mahdollistaa eri liikkumispalveluiden ostamisen samalta luukulta ja tarjoaa vaihtoehdon auton omistamiselle.

Tuup on tullut tunnetuksi alkaen 2 euron Kyyti-taksipalvelustaan.
Tuup on tullut tunnetuksi alkaen 2 euron Kyyti-taksipalvelustaan.

Kesäkuussa Toyota Financial Services ja vakuutusyhtiö Aioi Nissay Dowa sijoittivat MaaS Globaliin yli 10 miljoonaa euroa.

Myös erillisessä hyöty- ja asiointipalveluiden sarjassa palkittiin uudenlainen liikkumissovellus, Tuup. Tuupin avulla käyttäjä voi suunnitella matkareitin, vertailla eri liikkumisvaihtoehtoja ja myös maksaa matkansa. Taksikyytien osalta palvelu voi käyttäjän niin halutessa yhdistää usean käyttäjän kyytejä ja näin mahdollistaa normaalia edullisemman matkan hinnan.

Terveys- ja hyvinvointipalveluiden sarjan voitti puolestaan Kanta.fi. Tuomariston näkemyksen mukaan kansalaisten terveystietojen saaminen yhden palvelun alle mobiililaitteisiin hyvin skaalautuvassa muodossa paitsi tehostaa asiointia niin myös mainiosti tukee uusien terveydenhuollon palvelukonseptien kehittymistä.

Helppokäyttöisyydestä ja visuaalisesta selkeydestä sai kiitosta myös Android-palveluiden sarjan voittaja 112 Suomi – sovellus, joka nopeuttaa avunsaantia hätätilanteessa välittämällä soittajan tarkan sijaintitiedon automaattisesti hätäkeskukseen. Sovelluksen suuri latausmäärä osoittaa kansalaisten jo ottaneen omakseen tämän turvallisuutta lisäävän palvelun.

112 Suomi voi pelastaa ihmishenkiä.
112 Suomi voi pelastaa ihmishenkiä.

Ajanvietepalveluista ykkössijalle ylsi samannimisen TV-ohjelman yhteydessä käytettävä Kaikki vastaan 1 –sovellus, jonka mahdollistaa katsojan osallistumisen kotisohvaltaan live-lähetykseen. Sovelluksen katsottiin edustavan helppokäyttöistä ja ison katsojajoukon reaaliaikaisesti osallistavaa interaktiivisuutta, joka on jatkossakin yksi perinteisen television voimatekijöitä.

Parhaaksi tekoälyä hyödyntäväksi palveluksi valittiin Helsingin Sanomien Liigan otteluraportit, joka perustuu ohjelmalliseen tekstin tuottamiseen jääkiekko-otteluista kerätyn datan pohjalta ja näin parantaa otteluiden seurannan kattavuutta ja mahdollistaa myös lukijoiden palvelemisen entistä henkilökohtaisemmin.

M2M (machine to machine) ja IoT –sarjan voittajana palkittiin veneilyyn tarkoitettu Buster Q – älynäyttö, joka yhdistää navigoinnin ja turvallisuuden kannalta keskeiset toiminnot yhteen helppokäyttöiseen kosketusnäyttöön ja hyödyntää sujuvasti myös muiden valmistajien laitteiden tarjoamaa dataa.

Parhaana ison yrityksen ja startupin yhteistyöllä rakennettuna palveluna palkittiin Taviq, joka on isojen pankkien kanssa yhteistyössä kehitetty profilointityökalu, joka auttaa keskittymään oleelliseen asiakkaan ja pankin välisessä asioinnissa ja sijoituspalveluiden tarjonnassa.

”Perinteisempien teemojen lisäksi pyrimme kunnianhimoisesti nostamaan esiin sellaistakin osaamista, johon perustuva kasvu on vasta alkamaisillaan. Odotamme lähivuosina näkevämme suuren murroksen erityisesti tekoälyn ja isojen datamäärien hyödyntämisessä yhä useammilla toimialoilla”, toteaa Digital Forum Finland ry:n toimitusjohtaja Juhani Kivikangas.