OP seuraa Nordean esimerkkiä: Mobiiliavain vahvistustavaksi OP-mobiilissa avainlukulistan rinnalle

Suomessa toimivista merkittävistä pankeista Nordea on ajanut voimakkaasti käyttöön Tunnusluvut-sovellustaan tunnuslukukortin tilalle.

Nyt OP seuraa Nordean jalanjäljillä ja esittelee uuden Mobiiliavaimen.

Mobiiliavain on OP-mobiilin uusi vahvistusväline avainlukulistan rinnalle. Mobiiliavaimen 4-8-numeroisella PIN-koodilla voi jatkossa hyväksyä OP-mobiilissa tapahtumat, jotka aikaisemmin ovat vaatineet avainlukulistaa.

Toisin kuin Nordealla, Mobiiliavain on jatkossa osa OP-mobiili-sovellusta eikä oma erillinen sovelluksensa. Uusimmassa sovellusversiossa OP-mobiili voi Mobiiliavaimen käyttöönottoa, joka onnistuu helposti avainlukulistan avulla.

OP:n asiakkaille Mobiiliavain tulee kuitenkin käyttöön vaiheittain ja aluksi käytön piiriin kuuluu vain osa OP-mobiilin käyttäjistä. Ensimmäisenä Mobiiliavainta pääsevät käyttämään osa OP-mobiilin Android-käyttäjistä, jonka jälkeen Mobiiliavain tuodaan portaittain kaikkien käyttäjien saataville.

OP kertoo, että Mobiiliavain voi olla käytössä samaan aikaan kahdessa eri laitteessa, esimerkiksi puhelimessa ja tabletissa. Lisäksi OP muistuttaa, ettei avainlukulistaa kannata heittää vielä pois. Sitä tarvitaan vielä Mobiiliavaimen aktivointiin sekä muissa kanavissa asiointiin, joten se tulee pitää tallessa.

Lisätietoa uudesta Mobiiliavaimesta löytyy OP:n verkkosivuilta.