OnePlussan edullisen Nord N100:n Android 11 -päivityksen jakelu käynnistyi

Nord N100 sai myös Android 11:n.

OnePlus on aloittanut jakamaan Android 11 -käyttöjärjestelmäversion tuovaa OxygenOS 11 -päivitystä nyt myös edulliselle Nord N100 -älypuhelinmallilleen.

OnePlus itse ei ole vielä tiedottanut yhteisöpalstallaan Nord N100:n Android 11 & OxygenOS 11 -päivityksestä, mutta muun muassa XDA Developers -sivusto kertoo jakelun jo käynnistyneen.

Nord N100:n päivitys tulee pian Nord N10 5G:n perässä, sillä sisarmallille jakelu alkoi vasta pari päivää aiemmin.

Tuttuun tapaan päivityksen jakelu tapahtunee vaiheittain. Aluksi päivityksen saa vain pieni määrä käyttäjistä ennen jakelun laajenemista muutaman päivän sisällä, jos merkittäviä ongelmia ei ilmene.

OnePlussan päivityslupauksen mukaisesti Android 11 -päivitys on jäämässä Nord N100:n ainoaksi merkittäväksi käyttöjärjestelmäpäivitykseksi. OnePlus Nord N100 tuli markkinoille marraskuussa 2020 varustettuna Android 10:llä.

Uusi OxygenOS 11 muuttaa Android 11:n uudistusten lisäksi huomattavasti OnePlussan OxygenOS:n käyttöliittymän ulkoasua ja vie sitä vakio-Androidin kaltaisesta lähemmäksi esimerkiksi Samsungin One UI:ta. Mukana on myös uudistuksia valmiustilan ympäristönäyttötoimintoon sekä pelitilaan.

Käyttöliittymässä on panostettu yhden käden käytettävyyteen alemmas sijoitetuilla käyttöliittymäelementeillä ja tuotu tumma tila helposti saataville.

Uudessa käyttöliittymätyylissä eri näkymissä otsikot ovat suurikokoisempia ja sisältö voi alkaa alempaa, samaan tapaan kuin aiemmin Samsungin One UI:ssa. Kokonaisuudessaan OnePlus uskoo, että OxygenOS 11:n muutokset sekä parantavat käyttötuntumaa että auttavat tarjoamaan käyttäjille enemmän tietoa yhdellä vilkaisulla.

OnePlus Nord N100 saa samalla uuden käyttöjärjestelmäversion kanssa kesäkuun 2021 Android-tietoturvakorjaukset.

OnePlus Nord N100:n Android 11 & OxygenOS 11 -päivityksen uudistukset julkaisutietojen mukaan

  •  Järjestelmä
    • Päivitetty OxygenOS 11 -versioon
    • Uusi visuaalinen design
    • Päivitetty Androidin kesäkuun 2021 tietoturvakorjaukset
    • Päivitetty huhtikuun 2021 Google Mobile Services -paketti
  • Ympäristönäyttö
    • Insight-kellotyyli, joka on luotu yhdessä Parsons School of Designin kanssa ja muuttuu puhelimen käytön perusteella
    • Uusi Canvas-ominaisuus, joka luo aina päällä -näytölle ääriviivapiirroksen valitusta lukitusnäkymän taustakuvasta
  • Pelitila
    • Uudet asetukset ilmoituksille pelaamisen aikana
    • Uusi pikavastaustoiminto Instagramin ja WhatsAppin osalta pelatessa (tulee näkyviin pyyhkäisemällä alaspäin näytön yläkulmista pelattaessa)
    • Uusi virhekosketusten estotoiminto
  • Optimoitu tumma tila, mukaan lukien mahdollisuus ajastettuun vaihtoon vaalean tilan kanssa sekä pika-asetusvalinta