Puhelinräjähdykset käyvät kalliiksi Samsungille: jopa lähes 5 miljardin euron isku tulokseen

Samsung Electronics on kertonut sen tuloksen tulevan kuluvalla neljänneksellä noin 2,5 biljoonan wonin ja ensimmäisellä neljänneksellä vielä noin 1 biljoonan wonin vaikutukset. Yhteensä 3,5 biljoonan wonin isku on noin 2,8 miljardia euroa.

Lisäksi Samsung kertoi jo aiemmin sen kolmannen neljänneksen päivitetyistä ennakkotiedoista laskien liikevoittoennustettaan 7,8 biljoonista wonista 5,2 biljoonaan, ottaen näin jo syyskuussa päättyneellä ajanjaksolla kahden miljardin euron menetykset.

Samsungin osakekurssiin uusilla tiedoilla ei ollut suurta vaikutusta – kurssi nousi 0,6 prosenttia perjantaina, mutta koko viikolta sen lasku oli noin 8 prosenttia.

Samsung aikoo panostaa Galaxy S7 ja Galaxy S7 edge -puhelinten myyntiin Note7:n sijaan sekä tehdä ”merkittäviä muutoksia” laadunvalvontaansa.

Nyt kerrottujen takaisinkutsukustannusten ja Galaxy Note7:n pois jäävästämyynnistä johtuvan tuloksen laskun ohella fiasko voi vaikuttaa Samsungin menestykseen myös pidemmällä aikavälillä, jollei kuluttajien luottamus Samsungiin palaa.