Nämä olivat syyskuun suosituimmat älypuhelimet

Applen uusi iPhone 7 näkyijo syyskuussa suomalaisten operaattorien julkaisemilla myydyimpien puhelinten listoilla, vaikka se kärsi vielä toimitusongelmista. iPhone 7 -toimitukset alkoivat 16. syyskuuta.

– Applen uudet iPhone -mallit on totuttu näkemään listan kärjessä pian niiden julkistamisen jälkeen. Tälläkin kerralla iPhone 7 olisi varmuudella sijoittunut kolmen myydyimmän puhelimen joukkoon, jos kysyntä ja saatavuus olisivat kohdanneet paremmin, kertoo Elisan henkilöasiakasyksikön liiketoimintajohtaja Jan Virkki.

Virkki uskoo, että iPhone 7 -perusversion lisäksi Plus-malli nousee mukaan myydyimpien puhelimien listalle saatavuuden parantuessa.

OnePlus 3.

Elisalla myydyimpänä puhelimena säilyi vain sen Suomessa jälleenmyymä OnePlus 3.

Soneralla iPhone 7 nousi jo myydyimmäksi. DNA:llakin se mahtui juuri ja juuri TOP10:een.

iPhone 7:n ohella toinen merkittävä uutuus Suomen älypuhelinmarkkinoilla on elokuussa myyntiin tullut Honor 8. Se nousi DNA:lla ja Soneralla nyt toiseksi myydyimmäksi ja Elisalla kolmanneksi.

– Kuukauden toiseksi myydyimmäksi nousseen Huawei Honor 8 -puhelimen lähes 450 euron hintalappu ei ole jarruttanut puhelimen suosiota, sillä kuluttajat ovat valmiita maksamaan, kun laitteen ominaisuudet ja hinta kohtaavat sopivasti. Puhelimia käytetään jatkuvasti monipuolisemmin sekä arjessa että vapaalla. Kun puhelin ei ole enää vain puhelin, kuluttajat arvioivat hankintaa kokonaisvaltaisemmin ja hankkivat aiempaa arvokkaampia laitteita, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

Honor 8 sinisenä ja valkoisena värivaihtoehtona.

DNA:lla myydyin oli edullisemman hintaluokan Samsungin Galaxy J5 -malli.

– Vilkas laitesesonki jatkui syyskuuhun uutuusmallien saattelemana. iPhonen menestystä osattiin odottaa, ja Huawei toi Android-leiristä vahvan viestin valmistajien markkinaosuus-taisteluun Honor-brändillä. Tässä kisassa Samsung sai Huawein tapaan kolme mallia kymmenen myydyimmän puhelimen listalle, sanoo Soneran laiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Markku Saranpää.

Huomionarvoista on myös, että Lumia- ja näin Windows-puhelimet ovat käytännössä jo täysin kadonneet myyntilistoilta. Muilla kuin Elisan yritysasiakkaiden listalla, ainoa Lumia- ja Windows-puhelinmalli on Elisan henkilöasiakkaille 13. myydyin Lumia 550.

DNA:n myydyimmät puhelimet syyskuussa

  1. Samsung Galaxy J5
  2. Huawei Honor 8
  3. Huawei Honor 7 Lite
  4. Huawei Honor 7
  5. Apple iPhone SE
  6. Huawei P8 Lite
  7. Samsung Galaxy A3
  8. Samsung Galaxy
  9. Apple iPhone 6s
  10. Apple iPhone 7

Elisan henkilöasiakkaille myydyimmät puhelimet syyskuussa

  1. OnePlus 3
  2. Samsung Galaxy J5
  3. Huawei Honor 8
  4. Huawei Honor 7 Lite
  5. Huawei P8 Lite
  6. Apple iPhone 7
  7. Apple iPhone 5s
  8. Huawei Honor 7
  9. Apple iPhone 6s
  10. Samsung Galaxy A3
  11. Nokia 215
  12. Apple iPhone SE
  13. Microsoft Lumia 550
  14. Nokia 108
  15. Samsung Galaxy S7 Edge

Elisan yritysasiakkaille myydyimmät puhelimet syyskuussa

  1. Samsung Galaxy J5
  2. Apple iPhone 7
  3. Samsung Galaxy Xcover 3
  4. OnePlus 3
  5. Apple iPhone 6s
  6. Apple iPhone SE
  7. Huawei Honor 8
  8. Samsung Galaxy A5
  9. Samsung Galaxy A3
  10. Microsoft Lumia 650
  11. Microsoft Lumia 550
  12. Samsung Galaxy S6
  13. Nokia 222
  14. ZTE Tara Lite
  15. Samsung Galaxy S7

Saunalahti.fi -verkkokaupan viisi myydyintä puhelinta syyskuussa

  1. Apple iPhone 7
  2. OnePlus 3
  3. Honor 8
  4. Samsung Galaxy J5
  5. Honor 7

Soneran myydyimmät puhelimet syyskuussa

  1. iPhone 7
  2. Honor 8
  3. Samsung Galaxy J5
  4. Honor 7 Lite
  5. iPhone 6S
  6. Huawei P8 Lite
  7. iPhone SE
  8. Samsung Galaxy S7
  9. iPhone 5S
  10. Samsung A3