Näin Wi-Fi-yhteydet nousevat aivan uudelle tasolle - Samsungin uusi huippupuhelin ensimmäisiä Wi-Fi 6E -päätelaitteita

Wi-Fi 6E tekee tuloaan.

Samsungin viime viikolla julkistamasta Galaxy S21 -puhelinkolmikosta huippumalli Galaxy S21 Ultra 5G on ensimmäinen Suomen markkinoille esitelty älypuhelin, joka tukee uutta Wi-Fi 6E -yhteyttä.

Wi-Fi 6E on merkittävä uudistus ja laajennus Wi-Fi-standardiin, sillä sen myötä Wi-Fi-verkoissa käyttöön otetaan aiempien 2,4 ja 5 gigahertsin taajuuksien lisäksi kolmas, 6 gigahertsin taajuusalue.

Uuden taajuusalueen myötä Wi-Fi 6E:n käyttöönotossa on ollut ja on yhä vieläkin sääntelyyn liittyviä hidasteita. Yhdysvalloissa liittovaltion viestintävirasto FCC on jo hyväksynyt ja avannut 6 gigahertsin taajuusalueen Wi-Fi-yhteyksien käyttöön, mutta Euroopassa ratkaisua odotellaan vielä. Euroopan komissio on kuitenkin aiemmin luvannut avata 6 gigahertsin taajuudet Wi-Fille alkaneen vuoden 2021 aikana. Yhdysvaltojen lisäksi taajuusalueita 6 gigahertsin alueelta on 1,2 gigahertsin edestä avannut jo myös esimerkiksi Etelä-Korea.

Pian sääntelyrajoitusten poistuttua Wi-Fi 6E:n tarjoamista suuremmista tiedonsiirtonopeuksista päästään nauttimaan Euroopassakin. Esimerkiksi Galaxy S21 Ultra 5G tukee Wi-Fi 6E:n osalta yli 2 Gbit/s -tiedonsiirtonopeutta sekä parhaimmillaan vain parin millisekunnin viivettä. Wi-Fi 6E -tuki on toteutettu Broadcomin BCM489-piirillä, ja tuettuna ovat esimerkiksi 160 megahertsiä leveät taajuuskaistat, OFDMA-modulaatio sekä MU-MIMO. Koska Wi-Fi 6E käyttää uutta taajuusaluetta, ei se myöskään ainakaan toistaiseksi kärsi samalla tavalla ruuhkaisuudesta kuin 5 ja erityisesti 2,4 gigahertsin taajuudet, mikä voi parantaa merkittävästikin todellista käyttökokemusta.

Galaxy S21 Ultra 5G:n lisäksi Wi-Fi 6E:tä tukee julkistetuista älypuhelimista jo myös Xiaomin Mi 11, joka on toistaiseksi kuitenkin lanseerattu vasta Kiinan markkinoille.

Wi-Fi 6E -päätelaitteiden, kuten ensimmäisten huippuluokan älypuhelinten ja samoin ensimmäisten Wi-Fi 6E:tä tukevien kannettavien tietokoneiden, saapuessa markkinoille myös useat Wi-Fi-reititinten valmistajat ovat esitelleet ensimmäisiä Wi-Fi 6E -tuellisia reitittimiään. Virtuaalisesti järjestettyjen CES-messujen yhteydessä julkistuksia on alkuvuoden aikana nähty useammalta eri valmistajalta.

Wi-Fi 6E:n etujen hyödyntäminen vaatii tuen sekä päätelaitteelta, kuten älypuhelimelta tai tietokoneelta, kuin myös reitittimeltä.

Esimerkkejä ensimmäisistä Wi-Fi 6E -reitittimistä ovat muun muassa Netgear Nighthawk RAXE500 Tri-band WiFi, joka on tulossa myyntiin myöhemmin vuoden 2021 aikana, sekä kevään aikana ensimmäisille markkinoille odotettava Linksys AXE8400.

Netgear Nighthawk RAXE500.
Netgear Nighthawk RAXE500.
Linksys AXE8400.
Linksys AXE8400.