Uusi verkkokauppa Teknavi.com

Mihin jäi Android 14? Googlen odotettiin julkaisevan uuden käyttöjärjestelmäversion eilen - nyt se näyttää viivästyvän lokakuulle asti

Android 14 viivästyi yllättäen.

Google esitteli tiistaina 5. syyskuuta Androidin uuden brändi-ilmeen sekä joukon Androidille tulevia palvelujensa uudistuksia, mutta uuden Android 14 -käyttöjärjestelmäversion julkaisua ei vieläkään nähty.

Android-ekspertti Mishaal Rahmanin mukaan Android 14:n julkaisun piti alun perin tapahtua 5. syyskuuta, mutta nähtävästi viime hetkellä Googlella tultiin syystä tai toisesta toisiin aatoksiin. Esimerkiksi laitevalmistajat odottivat julkaisua 5. syyskuuta.

Nyt Rahman kertoo kuulleensa, että Android 14:n lähdekoodin julkaisu on viivästynyt ensi kuulle. Laitevalmistajille on kerrottu, että Android 14 -tietoturvapäivitysten julkaisutiedot ovat tulossa 4. lokakuuta, joten se voi olla myös Android 14:n uusi julkaisupäivä.

4. lokakuuta on myös Googlen vahvistama sen oman laitejulkistustapahtuman ajankohta, joten Android 14 voidaan julkaista samana päivänä uusien Pixel 8 -älypuhelinten julkistuksen kanssa. Jos näin tapahtuu, Androidin avoimen lähdekoodin projektin versiojulkaisua lykätään ensi kerran tapahtumaan samanaikaisesti Pixel-julkistuksen kanssa.

Android 14:n kehitys on edennyt laajemminkin sekavalla tavalla. Alun perin Googlen suunnitelmiin kuului viisi beetatestiversiota, josta määrä laskettiin sitten neljään. Lopulta elokuussa Google yllättikin julkaisemalla lopulta kuitenkin vielä viidennen Android 14 -beetan.

Google on myös joutunut paikkailemaan Android 14 Beta 5 -versiota vielä parilla korjauspäivityksellä, Beta 5.1:llä ja Beta 5.2:lla.

Android 14:n kehitystyön julkinen osuus pyörähti käyntiin jo 8. helmikuuta ensimmäisen kehittäjille suunnatun esiversion myötä ja ensimmäinen Android 14 Beta nähtiin 12. huhtikuuta.

Viime vuonna Google julkaisi Android 13:n 15. elokuuta, joten siihen nähden Android 14:n julkaisu tapahtuu joka tapauksessa jo selvästi myöhemmässä vaiheessa vuotta.

Android 14:n nähtävästi viimeisimmistäkin suunnitelmista venähtänyt aikataulua voi aiheuttaa ongelmia eri laitevalmistajien Android 14 -versioon perustuvien ohjelmistojen julkaisusuunnitelmille. Esimerkiksi OnePlus kertoi elokuun lopussa suunnittelevansa Android 14 -pohjaisen OxygenOS 14:n julkaisua jo 25. syyskuuta. Nyt Android 14:n julkaisun näyttäessä tapahtuvan vasta tätä myöhemmin, voi myös OnePlus joutua muuttamaan suunnitelmiaan.