Katseella ohjattava älypuhelin ja neljä muuta villiä mobiili-ideaa

Älypuhelinvalmistaja ZTE:n projekti CSX jatkuu. Nyt yleisö pääsee äänestämään viidestä eri ideasta.

ZTE:n joukkoistusprojektissa kerättiin alun perin yli 400 erilaista ideaa, jotka ovat nyt karsiutuneet ja hioutuneet viiteen jäljellä olevaan.Alun perinideoiksi kelpasivat kaikki, jotka ovat mobiileja ja jotka ovat teknologisesti toteutettavissa ensi vuonna. Lisäksi lopputuotteen hinnan tulisipysyä riittävän edullisena.

ZTE:n sivuilla voi nyt äänestää suosikkiaan viidestä eri ideasta. Voittavan idean tultua valituksi, aikoo ZTE toteuttaa sen ja esitellä tuotteen ensi vuoden aikana – ensi kerran jo tammikuun alun CES-messuilla Las Vegasissa.

Äänestää voi ZTE:n sivuilla 19. lokakuuta asti.

Vaihtoehtoina ovat:

Silmien liikkeitä seuraava ja niiden perusteella ohjautuva älypuhelin, jossa on lisäksi tarttuva takapinta, jolla puhelimen voi kiinnittää eri pinnoille

 

Älykkäät kuoret älypuhelimelle. Erilaisia lisäkuoria esimerkiksi pelaamiseen, styluksella varustettuna tai e-paperinäytöllä.

 

Powerglove. Android-älypuhelimesta älynsä saava laite, joka ohjaa kättä ja auttaa näin esimerkiksi opettelemaan pianon soittamista tai kuntoutumaan vammasta.

 

Yksinkertainen idea: seuraavan sukupolven ZTE Axon -puhelin, mutta vakio-Androidilla varustettuna ilman ZTE:n lisäyksiä.

 

Vedenkestävä virtuaal- ja lisätyn todellisuuden laite, jonka kanssavoi kuvitella uivansa maailman merillä lähijärven sijaan.