Millainen kannettava kannattaa ostaa?

Millaiset komponentit, minkäkokoinen kannettava ja mitä kaikkea pitää tietää? Tämä artikkeli kertoo mitä huomioida kannettavaa ostaessa.

Kannettavan osto ei ole helppo rasti. Nykyisin on paljon vaihtoehtoja tarjolla ja lähes kaikki nykyaikaiset kannettavat selviävät useimmista työtehtävistä. Eroja on silti paljon.

Kevyeeseen työskentelyyn ja kotikäyttöön

Verkon selailuun, toimisto-ohjelmien käyttöön ja asioiden hoitamiseen ei tarvitse tietokoneelta nykyisin enää ihmeitä. Edullisellakin kannettavalla hoituvat arkiset askareet ja kevyet työtehtävät. Jos työskentely tapahtuu pääosin eikä tarvetta kannettavan käyttöön ole esimerkiksi junassa, voi edullisella koneella pärjätä varsin hyvin. 

Työskentelyyn kannettavaa miettiessä on hyvä huomioida näytön koko. Jos kotona tai toimistolla ei ole erillistä näyttöä saatavilla voi 14 ja 13,3 tuuman näytöt käydä liian pieniksi. Hyvä lähtökohta on tällöin 15,6 tuuman vaihtoehdot, joita on markkinoilla varsin paljon.

Perustason työkoneet löytyvät esimerkiksi Asuksen ZenBookeista. Testasimme uutta Zenbook UX325JA -mallia.

Matkakumppaniksi

Helposti mukana kulkevia kevytkannettavia, joissa akku oikeasti kestää useamman tunnin tai parhaimmillaan koko päivänkin alkaa löytymään markkinoilta. Uusimpiin ultrabook-malleihin saa tehokkaatkin komponentit kulkemaan kätevästi mukaan.

Yksi hyvä vaihtoehto tässä kategoriassa on Asuksen syksyksi päivitetty huippusuosittu ultrabook.

Asus ZenBook 14 UX425

Edullisimmat ultrabookit ovat suorituskykynsä puolesta sudenkuoppa. Niiden virtapiheys edellä valikoidut komponentit eivät tarjoa tehoa oikeastaan muuhun kuin toimisto- ja selaintyöskentelyyn. Jos tekee yhtään vaativampia töitä kannettavallaan täytyy kevyisiin vaihtoehtoihin panostaa rahaa myös enemmän.

Esimerkiksi Lenovon Yoga-kannettavat taipuvat moneen työskentelyyn ja kulkevat helposti mukana.

Lenovo Yoga 6

Töihin ja vapaa-ajalle

Nykyaikaisesta kannettavasta saa oikeilla spekseillä ilon irti myös vapaa-ajalle pelaamisessa. Pelikannettavien näytönohjainvalikoima on parantunut viime vuosina hurjasti ja komponentit alkavat olla suorituskyvyltään hyvänkin tason pöytäkoneita vastaavia.

Kannettavalta pelitehoa saa eniten, kun keskittyy näytönohjaimen tehoon. Mitä parempi näytönohjain kannettavassa on, sitä pidemmälle siitä on iloa pelikäytössä.

Perushyvää suorituskykyä moneen käyttöön löytyy Lenovon Thinkpad-sarjasta, josta löytyy myös hintavia malleja kovalla suorituskyvyllä.

Hyvä lähtökohta nykyhetken näytönohjaimelle olisi GeForce RTX 2060, joka riittää hyvin hieman vaativampaankin pelaamiseen tällä hetkellä. Pelikannettavassa maksaa suorituskyvystä huomattavasti pöytäkonetta enemmän, mutta hyödyt ovat kompaktimpi koko ja monikäyttöisyys. Kohtuutehoiset pelikannettavatkaan eivät ole enää niin painavia ja kookkaita.

Hyvän tasapainon kohtuullisen koon, hyvän suorituskyvyn ja pelikäytön kanssa tarjoaa Teknavin testaama Asus ROG Zephyrus G14.

Raskaaseen työskentelyyn kannettavaa mielivä voi pohtia esimerkiksi ThinkPad T15G -sarjaa, jota testasimme. Sarjan koneissa riittää tehoa myös pelaamiseen varsin hyvin.

Lenovo ThinkPad T15G Gen 1

Aivan äärimmäiset tehoasemat sisältävät Quadro- tai Radeon Pro -grafiikkakiihdyttimiä, mutta osan näiden hyödyistä saa jo pelikäyttöön tarkoitetusta grafiikkapiiristä.

Paljonko kovalevytilaa, muistia, minkälainen näyttö on hyvä?

Peruspiirteiden valinnan jälkeen monista kannettavista on saatavilla todella lukuisia variaatioita, joissa vaihtelevat kovalevyn koko, keskusmuistin määrä ja näytön ominaisuudet.

Tällä hetkellä ostettaessa kannattaa keskusmuistia hankkia kahdeksan gigatavua. Tätä pienempi määrä alkaa olla harvinaista ja alittaa jo keskiverron älypuhelimenkin muistikapasiteetin.

Kovalevytilan tarve riippuu hieman käytöstä. Kevyessä käytössä pärjää 256 gigatavun tallennustilalla, jos ei aio säilöä mitään isompia videotiedostoja tai asennella pelejä sen enempää. Jos mielii kannettavaa todelliseen tehokäyttöön on teratavu minimi, ja harvoin enää saakaan tehokannettavia yhtään pienemmällä tallennustilalla.

Kannettavissa näytön lähtökohdaksi voi ottaa 300 kandelan kirkkauden ja mielellään IPS-paneelin. Aivan edullisimpien mallien 250 kandelan näytöt pärjäävät sisätiloissa jotenkuten, mutta häiriintyvät esimerkiksi auringon kajastuksesta.

Lenovo ThinkPad X1 Extreme

Oikealla suoritinvalinnalla voi onnistua ostamaan kannettavalleen huomattavasti lisää käyttöikää. Tällä hetkelä ostaessa kannattaa panostaa minimissään neliydinsuorittimeen joka on jaettu kahdeksaan säikeeseen. Näitä heikkotehoisemmat neliydinprosessorit ja aivan edullisimpien kannettavien kaksiydinsuorittimet ovat siirtymässä historiaan. Ne saattavat jo nyt tökkiä pelkkien toimisto-ohjelmien kanssa. Nyrkkisäännöksi suorittimen valinnassa voi ottaa AMD:n Ryzen 5 -sarjan ja Intelin Core i5-sarjan.

Näytön laatu ja tietokoneen komponentit ovat tärkein osa kannettavan käyttökokemusta, joten niihin kannattaa panostaa tarpeeksi. Rahallinen panostus riittävän hyvään kannettavaan voi tarjota myös laadukkaan näppäimistön ja pintamateriaalit. Halvimmissa mallisarjoissa käytetään usein heppoisia muovikuoria, jotka eivät anna läheskään samanlaista laadukkaan laitteen tunnetta kuin metalliset vastaavat.

Lisäksi halvemmista malleista puuttuu herkästi esimerkiksi taustavalaistu näppäimistö, joka voi olla monelle tärkeä. Halvimmat mallit jäävät monesti jälkeen myös liitäntöjen kattavuudessa ja markkinoilla on vieläkin edullisia kannettavia, joissa ei ole lainkaan esimerkiksi USB-C -liitäntää.