Instagramiin ja Snapchatiin tekeillä merkittäviä uudistuksia

Sekä Instagram että Snapchat omilla tahoillaan kehittävät merkittäviä lisäyksiä omiin palveluihinsa.

Snapchatilla työn alla ovat kehittyneemmät linssisuotimet. Kun nykyisin Snapchatissa linssejä voi liittää kuviin ja videoihin naaman päälle kiinnittyen, jatkossa Snapchatin tekniikka tunnistaisi erilaisia ympäristöjä, joihin voisi lisätä erilaisia kuvan päälle kiinnittyviä elementtejä.

Snapchatin kehityksestä raportoi The Information, jonka mukaan Snap testaa nyt uusia toimintoja sisäisessä versiossaan Snapchat-sovelluksesta.

Snap on puhunut itsestään viime aikoina uuden ajan kamerayhtiönä ja sen lisätyn todellisuuden linssisuotimien kehitystyö on yksi osa tätä.

Instagram puolestaan testaa vielä piilotettuna uudessa 10.7.0-versiossaan Androidilla mahdollisuutta tehdä useita kuvia sisältäviä julkaisuja palvelussa, minkä huomasi ensimmäisenä Droid-Life-sivusto. Toistaiseksi tämä on ollut mahdollista vain Instagram-mainoksissa. Jatkossa kerralla voisi julkaista ikään kuin pienen Instagram-kuva-albumin esimerkiksi jostakin tietystä hetkestä. Nyt testatun perusteella kuvia voi yhteen julkaisuun lisätä enintään 10 kappaletta ja Instagramin aikajanalla albumia voi selata sivusuunnassa ja tykätä yksittäisistä kuvista.

Instagram on viime aikoina uudistanut palveluaan reilusti. Suurimpana mullistuksena mukaan tulivat tietenkin Snapchatista kopioidut tarinat eli 24 tuntia julkaisustaan esillä pysyvät Instagram Stories -julkaisut. Lisäksi Instagram on esimerkiksi luopunut alkuperäisestä rajoituksestaan, vain neliön muotoisista kuvista, ja sallii nyt vapaammin eri kuvasuhteita.

Instagram-julkaisuun voi lisätä monta kuvaa.
Instagram-julkaisuun voi lisätä monta kuvaa.